maanantai 16. joulukuuta 2013

Messariviikonloppu

Olin siis ilmoittanut Caapon Helsinki Winneriin perjantaille. Caapo otti osaa nuorten luokassa. Helsinkiin tultiin edellisenä päivänä poikien kanssa, matkustettiin Kauhajoelta Seinäjoelle bussilla ja Seinäjoelta jatkettiin matkaa junalla Helsinkiin. Tavaraa oli vähän enemmän mukana kun mukaan raahasin Caapon kevythäkin sekä muut tavarat olin pakannut isoon matkalaukkuun, jotta olisi helpompi tuoda tuomiset messarista kotiinkin.
Torstaipäivä kului aika hitaasti, ensin piti matkustaa reilut neljä tuntia ja sen jälkeen piti jännittää seuraavaa päivää. Perjantaina sitten herättiin vähän yli seitsemän ja käytettiin kaikki koirat ulkona ja laitettiin tavarat valmiiksi. Mun tuurilla olikin sitten juna myöhässä 10 minuuttia, mutta onneksi oltiin lähdetty tarpeeksi ajoissa liikenteeseen niin ei pahemmin vielä kiire edes tullut.


Päästiin sitten itse näyttelypaikalle aika helposti eikä edes eksytty ja kehäkin löytyi nopeaa. Sitten ei muuta kuin kasaamaan kevythäkkiä ja koira lepäämään ennen itse koitosta. Itse tuli seurailtua kehää siinä ja jännitinkin kyllä aika kovasti.
Kasvattajalla oli tarkoituksena esittää tuo, mutta kävikin niin, että Caapo oli niin kovasti mun perään, että ei millään suostunut esiintymään Eilan kanssa. Pelleili juostessa ja yritti vilkuilla mun luokse. Seisottaessa ei antanut ollenkaan asetella takajalkoja vaan veti perseen alas. Noh, Eila sitten meni Caapon kanssa kehään siinä vaiheessa kun NUOrten luokan muutkin urokset siinä olivat. Katottiin sitten kaverin kanssa, että ehkä mun olis paras mennä itse esittämään tuo, joten kävin nappaamassa Caapon ja kohta sitä oltiinkin jo kehässä.
Caapo esiintyi mielestäni oikein hyvin, ravatessa veti vähän leikiksi ja olisi halunnut mennä miljoonaa. Seisottaa antoi loistavasti, jaksoi seistä kauan paikallaan, eikä tarvinnut uudelleen asetella kertaakaan. Tuomarikin taisi ilmeisesti Caaposta pitää kun loppujenlopuksi meidän tulos oli NUO ERI NUK2 SA! SERTiä ei tällä kertaa tullut, mutta eipä me sillä mitään oltaisi vielä tehtykään. Arvostelua oli myöskin koko ilmoittautumismaksun edestä ja se oli mielestäni hyvä. "Hyvin tasapainoinen 22 kuukautta, urosmainen kokonaisuus. Hyvänmallinen pää, jossa oikeat linjat ja voimakkuus. Kaunis ilme. Hyvä kaula, joka liittyy hienosti lapoihin. Hyvä eturinta. Hyvä runko. Hieman pitkä lanneosa. Hyvä lantio. Sopiva luusto. Hyvät käpälät. Tasapainoiset liikkeet. Hyvin esitetty. Hyvä raidoitus ja maski." 


Jäätiin sit viel kehän jälkeen kiertelemään kojuja ja keräiltyä kaikkea ilmaista. Caapon avulla niitä saikin kivasti kun näkivät että on iso koira niin tuputtivat niitä ilmaisruokia aika paljon. Myyjät myöskin kävivät jakamassa meille lihatikkuja koko ajan ja ihailivat Caapoa, "niin rauhallinen ja kaunis!". Mielestäni mitään turhaa ei tullut edes ostettua ja Caapolle tilasin sitten Kaulapannat.netin kojulta oman kuonopannan. Ei sillä, ettei tuo osais remmissä kävellä, muttakun painoa on sen 71 kg niin eipä tuota fyysisesti oikein pysty hallitsemaan jos sellaiselle päälle tulee.

Kuvat (c) Marja Leinonen

3 kommenttia:

  1. Hiano Caapomies! :)

    VastaaPoista
  2. Siis mitä, saitteko te SAsta ruusukkeen?! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei saatu, ostin itse muistoksi Showlinkin standilta.

      Poista