sunnuntai 24. elokuuta 2014

Say Wuf -kesäleiri: päivä 2.

Sunnuntain ohjelmassa oli "kymmenottelu", tokoilua ja tietty lopuksi jälkien siivous. Kymmenottelun lajeja olivat mm. puunkierto, vesikiposta makkaran onkiminen, koiran kantaminen, koiran houkuttelu esteiden yli ja ali, koiran haukuttaminen ja liikkuminen, koiran juoksu (ohjaaja menee piiloon), makupalojen kopittelu, houkutusleikki, makkaransyöntikisa sekä viimeisenä sokea ohjaaja ja koiran hihnaan laitto.


Ensimmäinen, eli puunkierto: piti niin sanotusti pujotella kahden pensaan ja yhden puun väleistä. Noh, mähän sitten juoksin koiran kanssa ne ympäri, ihan hyvällä ajalla vielä. Maalilinjalle saapuessa olisi voinut tajuta heittää maaliin jonkun pallon tms. jotta olisi saanut paremman ajan kun koira ylittää maalilinjan.
Toinen laji oli vesikiposta makkaran onkiminen. Tämä osoittautui monelle yllättävän vaikeaksi, vain muutama koirakko tästä tehtävästä suoriutui - minä ja Jäynä mukaanlukien ja vielä parhaimmalla ajalla. Keiraa kyllä kovasti kiinnosti, mutta ei se suostunut sieltä vedestä makkaranpalaa onkimaan vaan luovutimme sitten ja Keira sai palkaksi ne makkaranpalat, tosin kädestä tarjottuna.

Kolmantena koiran kanto. Koira piti siis ensin nostaa pöydälle ja siitä nostaa syliin ja kävellä taikka juosta noin muutaman kymmenen metrin matka. Keira nyt oli aivan helppo tapaus, se on vielä niin kevyt, vaikka onhan silläkin jo se melkein parikymmentä kiloa mittarissa. Jäynä olikin sitten toinen tapaus, päätin kokeilla pelastuskoiratouhusta tuttua koiran nostamista olkapäille ja kyllähän se onnistui! Jäynä roikku olkapäilläni oikein nätisti paikallaan ja saatiinkin ihan hyvä aika!
Neljäs laji oli koiran houkuttelu esteiden yli ja ali. Tässä nyt ei mitään sen kummempaa selitettävää ole kuin että ensin mentiin puutarhatuolin ali, sitten oli penkki, jonka selkänojan ali sai mennä tai sitten ihan vaan koko penkin ali. Kaksi viimeistä oli penkin yli hyppyjä ja sitten vielä rata takaisinpäin.


Viidentenä koiran haukuttaminen ja liikkuminen. Sama matka kuin tuossa koiran kantamisessa. Kun koira haukkui sai liikkua, muuten täytyi pysyä paikallaan. Keiran kanssa tämä onnistui erinomaisesti kun osaa haukkua "käskystä", Jäynän kanssa ei sitten päästykään maaliviivaa pidemmälle, mutta saatiin sentään yksi piste hyvästä yrityksestä.
Kuudes laji oli sitten koiran juoksu. Avustaja piti koiraa kiinni, omistaja sai vähän hetsata ja sitten juoksi talon taakse ja kutsui koiraa luokse, nopein aika tietysti voitti. Keiran sitten, kyllä teki niin yksinkertaisesta tehtävästä vaikean: ensin vain kuulemma istua tönötti avustajan vieressä eikä välittänyt kutsuista, ihmetteli vain. Sen jälkeen juoksi talon ovelle katsomaan, että mihin se mamma katosi. Lopulta sitten tulikin luokse, vaikka kyllä siinä aikaa meni. Jäynä tulikin sitten suoraa huudosta luokse.

Seitsemäs makupalojen kopittelu. Koiran piti saada viisi namia kiinni ilmasta, tippuneita ei laskettu mukaan. Keira ei tässäkään lajissa pärjännyt, nami tippui suoraan nenään eikä pieni tajunnut edes suutaan avata. Jäynä taasen toimi erinomaisesti.
Kahdeksantena  houkutusleikki, joka siis toimi niin, että huoneeseen heitettiin nameja, leluja, erilaisia astioita jne. ja koiran piti tulla omistajan luokse ilman, että koski tavaroihin. Keiralta yksi virhepiste ja Jäynältä kaksi.


Yhdeksäs laji oli makkaransyöntikisa, jossa siis vaan laitettiin kymmenen makkaran- tai minkä vaan namin palaa rappuselle ja nopeiten ne syönyt sai parhaat pisteet.
Kymmenentenä sitten sokea ohjaaja ja koiran hihnaan kytkeminen. Avustaja piti taasen koirasta kiinni, omistajalle laitettiin side silmille ja tämän jälkeen pyöritettiin muutama kerta ympäri. Sitten piti kutsua koiraa ja mahdollisimman nopeasti laittaa hihna pantaan kiinni. Keiran kanssa tämä sujui erinomaisesti. Jäynänkään kanssa ei ongelmaa ollut, vaikka ensin kutsuin koiraa väärällä nimellä (Keira).

Tämän jälkeen pidettiin ruokatauko ja julkistettiin voittajat. Kukas muukaan kuin Mira ja Frini veivät viimeisenkin potin kotiin, korjaten kaikki ykköspalkinnot tänä viikonloppuna. Onnittelut heille.

Lopuksi vielä hieman tokoiltiin ja saatiin neuvoja ongelmiin. Meillä ongelmana on ollut hidasteleva luoksetulo ja seuruussa hieman vino asento, näihin saimme hyvät vinkit ja jo parilla kokeilulla näkyi suunta parempaan päin, ehkä se tästä. Jäynä teki ehkä parasta seuruuta mitä se on ikinä tehnyt, juuri oikealla kohtaa, ei edistänyt eikä jäänyt jälkeen ja mahtavalla kontaktilla, olin ihan super ylpeä! Kotimatkalla olikin sitten hyvin väsynyttä porukkaa, vain pieni tuhina kuului takapenkiltä kun koko konkkaronkka nukkui tyytyväisenä.

lauantai 23. elokuuta 2014

Say Wuf -kesäleiri: päivä 1.

Päätin jaotella viikonlopun tapahtumat kahteen eri postaukseen, koska yhdestä olisi tullut niin pitkä..
Mitäs me vääränrotuiset collieiden keskellä? Miran ja Frinin kanssa siis matkustimme kohti Toijalaa ja Vainionlahden kartanoa Say Wuf -kennelin kasvattien kesäleiriä varten. Meidän piti jo viime vuonna osallistua kasvattipäiville, mutta meille tulikin muuta menoa, joten ei sitten päästykään. Nyt ollaan kuitenkin varattu jo paikka ens vuoden leirille, joten eiköhän me ens vuonnakin sinne mennä, jos meidät huolitaan mukaan. (=D)

Lähdettiin Miran kanssa matkaan perjantaina (22.8.) ja saavuttiin perille Toijalaan joskus puoli kymmenen maissa. Meillä oli loppumatkasta hieman reitti hukassa kun mun puhelimesta loppui akku kesken kaiken (navigaattori) ja ajettiin moottoritiellä ratkaisevan risteyksen ohi, joten tuli sitten kymmenisen kilometriä ylimääräistä ajoa. Löydettiin kuitenkin loppujen lopuksi perille ja siellä meitä jo Kirsi, Minna ja Jokke, Kurkon ja Hoaxin kanssa odottelivat. Raahattiin Miran kanssa tavarat yläkertaan - saatiin ihan yhteinen huone meille kahdelle ja tietty koirille. Tavaraa olikin paljon, koko pikku-Yaris täyteen sullottu. 


Ohjelmassa oli paljon kaikkea kivaa ja erilaista! Lauantaina mm. näyttelykoulutusta, trimmausta (johon me ei kyllä osallistuttu), etsijäkoiraharrastuksen esittelyä, suunnistusta, viettitestausta, tokoklinikkaa sekä toto-juoksua. Illalla sitten grillailtiin.

Lauantaipäivä alkoi siis näyttelykoulutuksella. Meitä ohjasti Noora, hän on itse kiertänyt paljon näyttelyitä ja huomasi kyllä, että tiesi touhusta vähän enemmän. Ensin mentiin jonoon ja seisotettiin koirat. Tämän jälkeen juostiin kaikki muutama kierros, mikä osoittautui erittäin hankalaksi korkeassa, märässä nurmikossa ja koirillakin oli selvästi vaikeuksia. Muutama kierros juostuamme jokainen meni yksitellen seisottamaan koiran, "tuomari" katsoi hampaat ja tutki koiran läpikotaisin. Sen lisäksi saimme seisottamiseen hyviä vinkkejä ja Noora itse näytti vielä koiralla, että miten kannattaa tehdä. Sen jälkeen juostiin kierros ympäri ja sitten vielä edestakaisin. Molemmat kakarat suorituivat tästä oikein hyvin ja nätisti malttoivat Nooran antaa tutkia ja katsoa hampaat.

Näyttelykoulutuksen jälkeen oli trimmausta, laitoin koirat pois ja itse vain seurasin sivusta ja räpsin vähän kuvia, boksereita kun ei oikein tarvitse trimmata, eikä niillä mitään trimmattavaa olekaan. Trimmauksen jälkeen Ulla ja Neo-collie esittelivät meille etsijäkoiraharrastusta. Neo on koulutettu etsimään kadonneita koiria hajun perusteella ja saimmekin pienen demonstraation / esityksen, miten koira työskentelee etsiessään kadonnutta. Neo ei ole vielä valmis etsijäkoira, ikää löytyy vasta reilut puolitoista vuotta ja etsijäkoiran koulutus kestää pari vuotta.

Tämän jälkeen meillä taisikin olla ruokatauko. Jokainen sai tuoda jotain syömistä, herkkua, juotavaa ja pöydät kyllä notkuivatkin kaikenlaista syöminkiä, omia eväitä ei olisi kyllä tarvinnut ottaa lainkaan mukaan.



Kun kaikki olivat saaneet vatsansa täyteen, oli suunnistuksen vuoro. Tähän tarvitsi mukaan kynän ja paperia, koska jokaisella pisteellä oli kysymys, johon tuli tietää oikea vastaus. Pisteellä oli myös aina ohjeet seuraavalle merkille. Osa pisteistä oli yllättävän vaikea löytää, mutta onneksi suurinosa löytyi kuitenkin ihan vain pienellä etsimisellä. Pisteitä oli 10 ja viimeisellä pisteellä piti laittaa kellonaika pisteellä olevalle paperille ylös, ja tietysti oma nimi. Mira sijoittui ensimmäiseksi nopeimmalla ajalla ja minä toiseksi minuutin huonommalla ajalla.

Kun kaikki olivat pääseet loppuun asti oli viettitestauksen vuoro. Viettitestaajana toimi Antti Ristolainen, saksanpaimenkoirakasvattaja. Jäynä toimi erinomaisesti! Antin mukaan pojassa voisi olla ytyä suojeluun, mutta sen näkisi vasta kun pääsisi vain kunnolla treenaamaan, että kuinka kantti kestää, vai kestääkö. Saalista ja taisteluhalua tästä pojasta löytyi hyvin. Saatiin hyviä vinkkejä ja hyvää palautetta Antilta, tätä viettitestiä olinkin koko leiristä varmaan eniten odottanut.

Keiralla olikin sitten mörköilyvaihe päällä. Jättipatukka oli hurjan jännittävä ja Anttikin muuttui yhtäkkiä tosi jännäksi vaikka vasta minuutti sitten Keira oli rynnännyt Antin syliin ja kerjännyt rapsutuksia oikein olan takaa. Koitettiin sitten vielä mun omalla patukalla ja siitähän likka sitten innostuikin ja leikki ihan ok:sti. Puruote oli Antin mukaan erinomainen, patukkaa ei olisi paljon syvemmälle sinne suuhun voinut saada. Saalisviettiä tytöltä kuulemma löytyy hyvin, mutta tänään ei ollut neidin paras päivä.



Tässä vaiheessa päivää alkoi jo itse kutakin ramaisemaan. Vielä oli kuitenkin hieman tokoklinikkaa ja toto-juoksua jäljellä. Keiraa nyt en viitsinyt pistää lainkaan juoksemaan, mutta Jäynä sai kyllä osallistua. Olisin odottanut parempaa aikaa ja nopeampaa vauhtia, mutta varmasti päivän touhut verottivat osansa. Aluksi Jäynä jäi vielä lähdössä haistelemaan lähdössä ollutta pussia, mutta tuli sitten kuitenkin luokse ihan hyvällä vauhdilla. Matkaa ei mitattu, mutta olisikohan se ollut suurinpiirtein 80-100metriä, en osaa varmaksi sanoa. Tämänkin luokan voiton vei - ylläriylläri - Frini.

Toto-juoksun tulokset:
1. Frini 8,7s
2. Gitta 8,98s
3. Hazy 8,99s
4. Neo 9,17s
5. Ninja 9,46s
6. Fami 9,59s
7. Milli 10,15s
8. Miro 10,25s
9. Wimma 10,57s
10. Wendy 10,94s
11. Chilla 11,28s
12.  Penni 11,82s
13. Peppi 12,29s
14. Allu 13,12s
15. Jäynä 13,84s
16. Soundi 16,38s

Illan päätteeksi sitten vielä grillailtiin makkaraa, suurinosa porukasta oli jo lähtenyt ajelemaan joko hotellille tai kotiin. Seuraavalle päivälle ei paljon porukkaa tullut.

Päivän kohokohtana oli tietysti Jäynän synttäri, poitsu täytti vuoden! <3 nbsp="">

lauantai 9. elokuuta 2014

Helsinkiä pakoon soudan Hankoon...

...Vai kuinka päin se sitten menikään?

Kuun alussa vietettiin siis suurinpiirtein viikko Marjan vieraana kera Jäynän ja Keiran. Caapo sai taas jäädä kotiin kun oli Klubshow johon tarkoitus osallistua ja sitten tietenkin 8.8. Maailman Voittaja, johon piti päästä bokserit katsomaan ja noh, tietty shoppailemaan. Kaiken lisäksi Caapo ei enää oikein tule vieraiden urosten kanssa toimeen, haastaa ja muuta sellaista niin senkin takia sai jäädä kun treffailtiin kuitenkin muita koiria, suurinosa niistä oli uroksia.


Lähdettiin siis perjantaina (1.8.) ensin bussilla kohti Seinäjokea ja Seinäjoelta junalla Helsinkiin. Minä lahoaivo olin taas katsonut väärin bussiaikataulun, joten myöhästyin siitä junasta, jolla mun alunperin piti mennä, mutta onneksi lipun saa vielä vaihdettua jälkikäteen toiseen. Lauantaina nähtiin jo hyvinkin tutuiksi tulleita Heviä ja Theoa, sekä heidän mukana tuli Jekku-amstaffi. Lisäksi seuraan liittyi Myy-seropi ja Tarmo-russeli. Joku tunteroinen viihdyttiin koirapuistossa ja täytyy kyllä olla ylpeä omista koirista kun tulevat noin hyvin toimeen muiden kanssa.

Puistoilun jälkeen lähdettiinkin Myyn ja Tarmon omistajan kanssa käppäilemään kohti Mätäojaa. Kuuma päivä kun oli niin haluttiin viedä koirat uimaan. Koirista kaikki kävi uimassa ja Tarmo ui vielä oikein kaikkien edestä. Tunnin verran tämä pienen pieni russeli meloi menemään keskellä mätäojaa, ilman merkkiäkään väsymyksestä - kova kuntoinen ärrieri! Muut koirista viettivät aikaansa joko rantavedessä kahlaillen tai keppiä noutaen hieman syvemmältä.

(c) Marja Leinonen
(c) Marja Leinonen
Käytiin myöskin treffaamassa Fanny-bortsua ja uutena tuttavuutena Eka-collie, jota monesti pitänyt jo nähdä, mutta jäänyt aina vain suunnitteluasteelle. Tällä kertaa lähdettiin bussilla kohti Jakomäen hiekkakuoppia, taas koiria uittamaan kuumasta säästä johtuen. Hiekkakuopat ei olleet aivan sen näköiset kuin mitä olin kuvitellut tai mitä olin nähnyt täällä meillä päin, mutta saivat luvan kelvata. Ainakin siellä oli hyvä uimapaikka, jossa koirat sai hyvin polskittua - ja noh, käytiin me omistajatkin siellä vähän viilentäytymässä.

Nelisen tuntia viihdyttiin hyvässä seurassa ja lähdettiin sit talsimaan kohti bussipysäkkiä, illalla oli sitten suuntana Linnanmäki ja koirat oli rättiväsyneitä päivästä.


Käytiin myöskin yölenkillä yksi ilta. Pirkkolan viereisellä uimapaikalla käytiin kera koirien ja tottakaihan sitä täytyi uimaan mennä. Koirat saivat odotella rannalla sen aikaa kun koirien uittaminen tuolla paikalla oli kielletty. Parisen tuntia me tuolla viihdyttiin ja lähettiin kävelemään takaisin kotiin. Ilma oli ainakin lämmin ja lähdettiin vaan pyyhkeet päällä kävelemään, eipä siellä ketään vastaantulijoita siihen aikaan ollut kuin pari hassua ihmistä.

Ja tietenkin koko reissun kohokohta: Maailman Voittaja näyttely. Periaatteessa Helsinkiin tuli lähdettyä tämän takia, vaikkei sinne omia koiria tullutkaan ilmoitettua. Aamulla sai ärsyyntyä siitä, että junat olivat peruttu ja osa oli myöhässä. Ehdittiin kuitenkin juuri ja juuri näkemään bokserikehän alku, joten ei myöhästytty. Paikalla oli upeita rodun edustajia ja vähän tuli uroksia katsottua sillä silmällä ja kyllähän sieltä muutama ihan varteenotettava vaihtoehto löytyi. Tuttujen koirat menestyivät hyvin ja Keiran isäkin sijoittui veteraaniluokassa toiseksi erinomaisella laatumaininnalla.

Alempana kuvissa Keiran isä, ikää melkein 9v. Lisää kuvia Maailman Voittajasta täällä!

torstai 7. elokuuta 2014

Klubshow boksereille

7.8. Vantaalla oli siis boksereille tarkoitettu epävirallinen näyttely, Klubshow, johon molemmat kakarat tuli sitten ilmoitettua. Alunperin tuomarina olisi pitänyt olla Alessandro Tanoni, joka on siis yksi arvostetuimpia bokserikasvattajia Italiasta. Valitettavasti hän oli estynyt tulemaan, joten tuomarimuutoksena tilalla oli Inese Pablaka, bokserikasvattaja hänkin.


Keira pääsi osallistumaan koska tässä näyttelyssä oli baby pentu -luokka ja siksi halusinkin kakaran sinne ilmoittaa. Alaikäraja osallistumiselle oli siis viisi kuukautta ja Keira oli täyttänyt sen juuri 3.8. Valitettavasti kuitenkin mulla poksahti polvi, joten en itse pystynyt kakaroita esittämään, mutta onneksi Marja sitten suostui! Ja täytyy tähän väliin sanoakin, että hyvin Marja nuo esitti. Ensimmäistä kertaa näyttelyremmin päässä bokseri ja vielä nuoret bokserit, joista toisen kanssa ei oltu tehty minkäännäköistä ravaamistreeniä, seisotusharjoituksia nyt oli hieman tehty.

Arvostelu kuuluu näin: "Nice type. Compact body. Good bones. Need more body substance. Nice head with lovely expression. Typical ear set. Very nice propertion of skull and muzzle. Excellent white bite. Dark mask. Good top line for age. Deep cheast, good angulations at both sides. Need more musculatur and physical training. Must be better skin condition. Nice temperament."


Ihosta tuli mainintaa, koska tulehduskipulääkekuurista tullut ihoreaktio oli jättänyt jälkensä pieninä läntteinä (jotka nyttemmin jo pikkuhiljaa peittyneet) ja tietysti lihaksistosta koska neiti oli ollut levossa polvivamman takia. Lopputuloksena kuitenkin PEK1 KP ja VSP-pentu, että ei huonosti ja supertyytyväinen olen! Tuomari kävi Marjalle sanomassa kun sijoituksen päätti, että tänään VSP ihon kunnon takia.

Jäynähän osallistui myös, junnu-luokkaan kylläkin. Valitettavasti ei ole kuvia, koska itse olin kehän laidalla avustamassa seisotuksessa ja tapahtuman kuvaava "ammattivalokuvaaja" ei ollut Jäynästä (tai Keirastakaan) yhtään kuvaa napannut.... Jäynä seisoi hyvin, antoi katsoa hampaat ja kopeloida, mutta ravaaminen oli vähän pomppimista. EH sieltä putkahti ihan odotetusti. Arvostelu oli tällainen: "Good type. Medium size, a bit light in bones. Head with good expression. Excellent ear set. Could have better proportions in skull and muzzle. Good stop. Enough volume under eyes. Typical bite, but narrow seasor line. Must be stronger topline. Enough angulation in front, good behind. Closing hocks. Nice temperament."

"Yllättäen" ylälinjasta mainintaa, kuten edellisessäkin näyttelyssä oli. Selkä on kuitenkin suoristunut pentuajoilta ja toivotaan, että se vielä vahvistuisi paremmaksi kun poika kerää vähän massaa aikuistuessaan.

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Viralliset tulokset!

No täytyyhän tästä tottakai tehdä oma postauksensa! Kennelliitosta siis tuli - jo maanantaina - Caapon viralliset luustotulokset, kyllä niitä tuli jännityksellä odotettuakin. 

Kyynärät 0/0
Lonkat A/A
Selän spondyloosi SP0 (puhdas)
Välimuotoinen lanne-ristinikama LTV0 (normaali)
Sydämessä ei sivuääniä

Voin sanoa, että olen onnellinen ja helpottunut! Mulla on TERVE koira, ei siis vain luustoltaan, mutta niin henkisesti kuin fyysisestikin. Sillä ei ole sairauksia, se on hermoiltaan tasapainoinen, aktiivinen nuori uros. Upeeta, mahtavaa! Tunne on sanoinkuvailematon, teki mieli vain huutaa ilosta kun sain tulokset. Tokihan terveyden tulisi olla itsestäänselvyys, mutta omat rotuvalintani ovat mitä ovat, eivätkä sieltä aivan terveimmästä päästä, joten en voi olla muuta kuin onnellinen!

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Luustokuvauksia ja ortopedisia tutkimuksia

Eilen siis suuntasimme kaverin kanssa kohti Kankaanpäätä ja Kari Ventelän klinikkaa. Vihdoin oli Caapon aika terveystutkimuksiin tullut. Eipä tullut paljoa edellisenä yönä nukuttua kun jännitti, että mitä tuon koiran sisältä nyt sitten löytyykään. Matkaan lähdettyämme jännitys vaan lisääntyi ja alkoi pikkuhiljaa tuntua jo epämiellyttävänä tunteena mahanpohjassa, kuuma sää ei auttanut asiaa yhtään.

Vihdoin puolentoista tunnin ajon jälkeen pääsimme perille ja käytiin ensin käyttämässä koirat asioillaan ja päästettiin Hannia ja Caapoa vähän läheiselle pellolle rallittamaan kun oltiin sen verran aikaisin tultu. Hetken ralliteltuaan palasimme klinikan pihaan ja saatiinkin jäädä odottelemaan eläinlääkäriä, ovessa oli kyltti "Palaamme pian."

Caapo kuvauksen jälkeen heräilemässä =)

Hetken kuluttua pääsimme sisälle ja Caapo otettiin ensimmäisenä. Suuntasimme hoitohuoneeseen ja ihan ensimmäisenä Ventelä kuunteli kuuluuko Cn sydämestä ihmeellisyyksiä - no eipä kuulunut! Terve sydän siis Möhköllä. Sitten pistettiinkin rauhoituspiikki vasempaan etujalkaan ja talutettiin nopsaa Caapo kuvaushuoneeseen. Ventelä ja tämän apulainen ottivat tiukan otteen, toinen etupäästä ja toinen takapäästä ja odoteltiin hetken aikaa, että lääke vaikuttaa ja saataisiin nostettua poika suorilta jaloin kuvauspöydälle. Eipä siinä kauaa mennyt ja niin vain Caapo vaipui unten maille.

Minut passitettiin kuvaushuoneesta odotushuoneeseen odottelemaan. Kauan saatiinkin odotella, rapia tunti kuvauksessa meni. Poitsulta kuvattiin selkä (spondyloosi), lonkat sekä kyynärät. Alustaviksi arvioiksi saatiin lonkat: A/A pieni mahdollisuus B:hen, kyynärät 0/0. Selässä, rintarangassa, oli pienen pieniä muutoksia, muu selkä oli puhdas. Helpotuin tuloksista, mulla sittenkin on terve koira!

Caapon jälkeen oli Hannin vuoro, joka oli paljon nopeampi. Hannillakaan ei huonot tulokset olleet. Nyt vain pitäisi jaksaa odotella, että Kennelliitto lausuisi kuvat, jotta saa sitten ne "oikeat" arvosanat. Saa nähdä, muuttuvatko tulokset mihinkään, epäilen. Painoa Caapolla oli 67,8kg. Jos joku on kiinnostunut näkemään itse luustokuvat niin ne löytyvät TÄÄLTÄ.

Pariskunta päikkäreillä.
Sitten vähän mieltä painavampiin asioihin. Eli siis Keiraan. Keira on nyt kolmisen viikkoa ontunut oikeaa takajalkaansa. Epäilynä oli, että polvessa on jotain vikaa ja että ehkä jopa polvilumpio olisi lipsahtanut pois paikoiltaan. Tähän käytiin melkein kaksi viikkoa sitten hakemassa tulehduskipulääkekuuri. Polvi oli turvoksissa ja Keira ontui sitä huomattavasti, eikä seisoessa laskenut painoa jalalle melkein laisinkaan. 

Tulehduskipulääke ei loppujen lopuksi juuri kuinkaan auttanut ontumiseen, polven turvotuksen se vei mennessään kyllä melkein kokonaan. Tämän lisäksi tytölle iski vielä ruokahaluttomuus ja koko pentu on ollut ihan luuta ja nahkaa kun se ei suoraansanottuna ole suostunut koskemaan ruokaansa, edes pakottamalla. Vähän silloin tällöin saattanut maistaa.

Eläinlääkäristä saimme sitten ohjeeksi, että jos ei tuolla viiden päivän tulehduskipulääkkeellä mene ohitse niin parempi ottaa yhteyttä spesialistiin eli ortopediin. Näinhän sitten tehtiin kun lääkkeellä ei vaikutusta pahemmin ollut. Otin yhteyttä Seinäjoen Ani-Magiin ja saatiin sinne aika tälle viikolle tiistaille. Aika tuntui kyllä puuduttavan pitkältä, samalla jännitettiin Caapon luustokuvauksia ja sitten vielä lisäksi tällainen ehkä jopa leikkaushoitoa vaativa pentunen.

Noh, tiistai saapui ja lähdimme aamusta ajelemaan kohti Seinäjokea. Odotukset olivat kohtalaisen hyvät, koska Keiran vointi oli reippaasti noussut eikä ontunut jalkaansa enää niin pahasti. Ruokahalukin oli pikkuhiljaa palautunut. Paikalle päästyämme Keiran rekkarit pyydettiin, jotta saatiin tiedot ylös, eikä kauaa mennyt kun päästiin jo hoitoon. 

Ortopedi tutki ensin tunnustelemalla ja hieman venyttelemällä Keiran jalan ja sanoikin heti, että ei sieltä ainakaan mikään pois paikoiltaan ole, tuskin tarvitaan leikkausta. Hän halusi kuitenkin ottaa vielä röntgenkuvat, jotta näkisi tarkkaan mikä polvessa olisi vikana. Pentu ei onneksi tarvinnut rauhoitusta vaan saimme yhdessä pidettyä tytön paikoillaan niin, että kuvat saatiin napattua.

Tuomioksi tuli: polven eturistisiteen osittainen repeytymä sääriluusta. Polvi ei kuitenkaan ollut löysä, joten leikkaushoitoa ei tarvita. Nyt vain kolmisen viikkoa varovaisuutta ja liukastelun välttämistä. Jos kasvaessa huomaa jalan muuttavan asentoa tai muuten näyttävän erilaiselta kuin toinen jalka niin sitten uudestaan yhteyttä, mutta näillä mennään nyt tällä hetkellä.

Voin sanoa, että olin superhelpottunut, että leikkaushoitoa ei tarvita. Nyt tulee vain ottaa rauhallisesti ja toivoa, että kasvu tapahtuu normaalisti. Ortopedin sanoja lainaten: "Todella hyvää tuuria!".


torstai 10. heinäkuuta 2014

Hei me lennetään!

Tänään lähdettiin aikaisin aamulla kohti Kauhajokea, vaihteeksi taas Miran luokse. Meillä oli suuret suunnitelmat tälle päivälle ja melkein kaikki niistä, yhtä lukuunottamatta, toteutuikin. Suunnitelmana oli ensinnäkin mennä treenaamaan agilityä Kauhajoen Koiraharrastajien kentälle. Mira on seuran jäsen ja jäsenkorttia vastaan saa paikallisesta eläintarvikeliikkeestä avaimen kentälle.

Kenttä oli vähän kamalassa kunnossa, siellä oli pikkasen alkanut "rikkaruohot" kasvaa, muta ei se meitä haitannut, kun treenaamaan kumminkin pystyi aivan hyvin.



Ihan ensimmäisenä raahattiin putket pihalle varastosta ja tehtiin Miralle ja Frinille ns. O-muotoinen "rata". Eli siis molempiin päihin mutkaputket ja putken päihin, molemmille puolille hyppy. Mira ja Frini siis treenasivat pienen pätkän ensin ja sitten oli Jäykkiksen ja mun vuoro. Otettiin ihan aluksi vain putkea, koska viime treeneissä (joista on jo hurjasti aikaa -.-) vähän jännitti putkeen menemistä. Palkkana käytettiin huippuihanaa karvapatukkaa, mikä olikin selvästi oikea väline! Pari ekaa putkeen menoa, meni vähän hituroiden, eikä oikein halunnut mennä, mutta pikkuhiljaa alkoi vauhti hieman nopeutua ja meni suoraan putkeen, ilman että mun täytyi korjata. Siellä lelu odotti putken päässä ja hirmurallit sen kanssa joka kerta.

Putken jälkeen kokeiltiin hyppyjä, otettiin ihan ensin vain yhden kanssa, koska tauko oli pitkä. Korkeutta ei paljon nostettu, koska kyseessä nuori koira - 20cm oli sopiva tälle kerralle. Yksittäishyppy meni tosi hyvin, otettiin pari toistoa ja laitettiin toinen hyppy myös, tää oli jo vähän vaikeampi ja ekalla meinas mennä ohitse, mutta ei tarvinnut kuin kerran korjata ja jo seuraava onnistui kuin vanhalta tekijältä. Poitsu tästä tauolle ja sitten Frinin vuoro.


Harjoiteltiin myöskin hyppytekniikkaa. Laitettiin siis viisi hyppyä kuuden askeleen välein, rima 20cm korkeudelle. Koira toiseen päähän istumaan ja itse menin lelun kanssa toiseen päähän. Koiran luoksee pyyntö ja viisi hyppyä. Hypyt täytyi mennä niin, että hyppyjen väliin ei tulisi ylimääräisiä askelia, vaan pelkkä hyppy. Vaikea selittää, kun agility on minulle muutenkin hieman outo laji vielä, onneksi meillä on kokeneempia neuvojia. Tehtiin muutama toisto hyppytekniikkaa ja ne meni erinomaisesti! Yhdellä kerralla Jäynä päätti hypätä kahden viimeisen hypyn yli yhdellä loikalla, jotta pääsisi nopeammin lelun luokse, onneksi ei käynyt kuinkaan ja seuraavalla kerralla meni jo oikein taas. 

Tehtiin myös pientä "rataa", eli siis pelkkä hyppy ja suora putki. Eihän se mikään rata vielä ole, mutta pieni alku meille aloittelijoille. Hyvin sekin meni, poitsu meni heti hyvin hypyn ja putken, palkka odotti taaskin putken toisessa päässä. Näitä myöskin muutama toisto.

Ihan lopuksi huomasi, että Jäynä alkoi väsyä, joten otettiin ihan pikkusen vain kontaktiharjoitusta, eli 2on2off-asennossa puomin päällä. Vähän sai avustaa, jotta takajalat menivät keltaiselle alueelle, eikä olleet maassa kun poitsu meinasi vain hypätä ylitse. Hyvin pysyi paikallaan, vaikka kauemmas kävelinkin. Siihen vielä palkkaus ja lelun heitto sekä treenien loppu tälle kertaa.


Kiitokset Miralle taas kuvien räpsimisestä meidän treenivuorolla =)

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Nummijärven mätsäri

Taas vaihteeksi on oltu mätsäröimässä, viimeksi huhtikuussa Jäynän kanssa Kauhajoella, joten onhan tässä nyt parin kuukauden tauko ollut, jossei Porin näyttelyä lasketa. Melkein jäi Nummijärven mätsäri välistä, mutta ihana Mira pelasti päivän ja jaksoi hakea ja vielä tuoda takaisin kotiin!

Lauantaina otettiin siis nokka kohti Kauhajoen Nummijärveä. Päivä oli tukahduttavan kuuma, mutta onneksi mätsäripaikka oli ison järven rannalla ns. camping-alueella, joten käytin vähän teinejä kahlaamassa paikanpäälle päästyämme. Suurimman osan ajasta teinit viettikin omassa kevythäkissä, joka oli huomattavasti viileämpi kuin jos olisivat olleet suorassa auringonpaisteessa nurtsilla makaamassa. 


Osallistuttiin vain Jäynän kanssa, koska Keiralla ei vielä ole toista rokotusta, Keira oli vain mukana sosiaalistumassa mätsärihälinään. Yllättävän vähän porukkaa oli kuitenkin saapunut paikalle, varmasti kuuma sää verotti osansa. Jäynähän olisi vielä mennyt pentuihin, mutta uroksilla oli miestuomari, joten ajattelin käyttää sen hyödyksi.

Saavuttiin paikanpäälle aika viimeisinä ja oltiinkin sitten kehässä viimeisessä parissa. Meitä vastassa oli muistaakseni samojedi. Poitsu jaksoi hyvin, helteestä huolimatta, pönöttää paikallaan. Tuomarinkin antoi ihan rauhassa kopeloida itsensä ja hampaat antoi näyttää todella nätisti. Seisotuksen jälkeen ravattiin kulmaan ja takaisin, Jäynä pisti lopuksi laukalle, joten tuomari käski uudestaan juosta hieman rauhallisemmin ja heti meni paremmin. Sitten vielä kierros ympäri. Hyvin tuo ravasi, eikä pahempia hötkyillyt. Saatiin punainen nauha.

Siinä välissä autoin sitten Miraa, kun molemmat Heta ja Frini olivat saaneet sinisen nauhan parikehässä niin nauhakehässä sitten esitin Hetan. Oli hieman hassua esittään niin pientä koiraa kun nuo omat nyt on aika isoja, varsinkin Caapo. Ihan hyvin se meni meillä ja Heta esiintyi tosi nätisti, ei kuitenkaan sijoituttu vaan lennettiin ensimmäisenä nauhakehästä pihalle.


Sitten tuli meidän, Jäynän ja mun, vuoro mennä meidän omaan nauhakehään. Voin sanoa, että taso oli kova! Toistaan hienompia ja hyviä esiintyjiä oli tuomari valinnut punaisen nauhan saajiksi. Tässä meitä ei juoksutettu enää ollenkaan vaan tuomari vain pyysi seisottamaan koirat. Ja niinhän noita seisotettiin, aika kauan vieläpä. Tuomari valitsi kuusi parasta jatkoonmenijää ja muille kiitos, me emme päässeet jatkoon. En kyllä ihmettele, vaikka poitsu jaksoikin hyvin posettaa nätisti paikallaan niin kehässä oli huomattavasti meitä parempia esiintyjiä.

Jäätiin vielä katsomaan BIS-kehä kun siihen nyt ei kauaa mennyt. Lopuksi oltiin suunniteltu, että otetaan posekuvat koirista siinä rannalla kun tulisi kaunis tausta järvestä. Jäynän kuvat ei onnistuneet ja Keiran kuva otettiin ihan vain metsää vasten. Keira ei olisi oikein jaksanut seistä, joten siinä vinksattiin ja vonksattiin, mutta saatiin kuin saatiinkin ihan hyvä kuva. On tuo neiti muutamassa viikossa venähtänyt aika reilusti, ikää nyt n. 17 viikkoa.


Kiitokset Miralle ja Lindalle kuvien ottamisesta =)

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Porin Kansainvälinen koiranäyttely

Tämä päivä vietetty vaihteeksi koiranäyttelyssä. Tällä kertaa mukana olivat molemmat pojat, Caapo ja Jäynä. Jäynän korkkasi ekat virallisensa ja Caapo jatkoi SERT-jahtiansa.. 

Lähdettiin aamulla noin kahdeksan maissa Miran kanssa kohti Poria, tai noh, Nakkilaa. Sullottiin yksi iso mies ja yksi pikku mies Miran pikkuiseen tilaihme-Yarikseen ja takapenkille lisäksi vielä 120cm "kevyt"häkki. Mun luota Nakkilaan ajettiin noin parisen tuntia ja oltiin perillä vähän ennen kymmentä. Meidät opastettiin ihme reittiä parkkiin, josta maksoimme viisi euroa. Vähän ihmeteltiin, että mitä ihmeen reittiä meidät ohjattiin kun mentiin nurmikkoja pitkin ja ihmeellisten mutkien kautta, mutta löydettiin ilmeisesti ihan oikeaan paikkaan ja vielä aika lähelle kehiä.


Bokserien kehät alkoivat noin 11 maissa ja tuomarina toimi muutoksen jälkeen Kirsti Louhi. Kehään mentiin varauksella, koska olin lukenut tuomarista vähän kyseenalaista kommenttia eräällä palstalla, mutta yllätyin positiivisesti. Tuomari oli hyvin aurinkoinen ja hymyilevä nainen, joka otti ihanasti kontaktia koiraan. Jäynäkin ihan innostui, mikä nyt ei sinänsä ole mitään uutta.

Odotukset mulla ei olleet suuret, ajattelin poitsulle laatuarvosanaksi enintään Hyvää. Pikkumies, tai no oikeastaan tuomari, yllätti. Junnuluokassa olisi uroksia pitänyt olla kolme, mutta yksi ei ollut saapunut paikalle. Kehässä oli siis vain Jäynä 10kk ja toinen uros oli vuotias. Yhdessä seisotukset, kehän ympäri ja yksilöarvosteluun. Jostain syystä Jäynä ei oikein jaksanut keskittyä seisomiseen, onnistui se kuitenkin jotenkuten. Ravatessa otti pari laukka-askelta, mutta sain sen korjattua takaisin raville.

Poitsun laatuarvosanaksi loppujen lopuksi tuli JUN EH JUK2! Arvostelu kuului näin: "Rungon mittasuhteiltaan sopusuhtainen nuori mies, jolla sukupuolileima voisi olla selvempi. Hyvät pään sivulinjat. Tummat silmät. Hyvin asettuneet korvat (=D). Kuonon tulee vielä täyttyä. Ylälinja ei aivan korrekti. Liikkuu lyhyellä askeleella.

Ei huono, ei todellakaan!


Mites sitten Caapon kanssa kävi.. Keltaisten ja tiikerijuovaisten tanskandoggien kehät alkoivat noin klo 13 maissa. Tuomarina toimi Tapio Eerola. Odotukset olivat suuret, koska Caapon lisäksi oli ilmoitettu vain viisi ke&ti doggia, kaikenlisäksi ollen oman luokkansa ainut. Aina eivät asiat kuitenkaan mene niinkuin odotettu.

Kehän laidalla odotellessa koko poikaan ei saanut minkäänlaista kontaktia, kutsut ja käskyt kaikuivat kuuroille korville. Ja kehässä mentiin samalla linjalla.. Seisottaminen oli tuskan takana, millään ei meinattu pysyä paikallaan, pää heilui vähän joka suuntaan... No entäs ravaaminen sitten? Ensin edestakaisin, se meni ihan ok. Mutta kun ympäri piti mennä niin ihme sähellystä ja sitä lisäsi vielä kun yhtäkkiä kehän laidalta hyppäsi penkin yli harlekiininarttu.. Tuomari käski kiertää uudelleen ja se meni jo paljon paremmin, jes!

Ei muuta kuin uudelleen seisottamaan koiraa. Nyt sujui jo hieman paremmin, jaksoi sentään seistä paikallaan, mutta pää vispasi vähän sinne sun tänne. Loppujen lopuksi arvosanaksi saatiin AVO ERI AVK1, ilman SA:ta.. Perkele. Noh, ei tuolla käytöksellä sitä olisi voinutkaan odottaa. Arvostelu oli kuitenkin hyvä: "2-vuotias uros. Hyvä koko ja mittasuhteet. Komea pää. Silmät, korvat, purenta ok. Oikea kallon leveys. Riittävä rintakehän vahvuus. Pystyt olkavarret ja hieman pysty lantion asento. Riittävät takakulmaukset. Hieman epävakaat etuliikkeet. Liikkeessä voisi työntää tehokkaammin takaa."

Hyvinhän tämäkin silti oli tiukalta tuomarilta, mutta kun sitä viimeistä SERTiä ollaan metsästämässä niin ei sitä vain osaa olla tyytyväinen "pelkkään" ERIin. En tiedä mikä Caapon käytökseen vaikutti, oliko kehässä juuri ollut juoksuinen narttu (tähän johtopäätökseen tulin kun muutkin urokset kulkivat kehässä nenä maata pitkin..) vaiko kuuma ilma. Kokemuksena tämäkin. Ehkä pidetään pientä taukoa nyt näyttelyistä ja annetaan pojan kehittyä loppuun ja katsotaan sitten uudestaan.


Kiitokset vielä Miralle seurasta ja kuvaamisesta!

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

STADI vs. LANDE

Koirien kanssa asuminen, kummassa se sujuu helpommin, maalla vai kaupungissa? Periaatteessahan se riippuu aivan omistajasta sekä koirasta. Toiset eivät voi sietää maaseudulla asumista ja toiset taas rakastavat maaseudun rauhaa. Ensimmäinen erikois- / toivepostaus siis kyseessä. Nyt on hyvä tällainen kirjoittaa kun "kaupunkiasuminen" on tuoreessa muistissa viikon Helsingin reissun ansiosta. Tässä postauksessa käytän ihan ääripään esimerkkejä, eli pääkaupungissa asumista sekä Jumalan selän takana, täällä missä minä asun.


Noh, mitkäs olisivat sitten maalla asumisen hyviä ja huonoja puolia? Ensimmäisenä minulla tulee mieleen ihan perus, että vapaanapito on huomattavasti helpompaa kuin kaupunkialueilla. Ihmisiä ja muita koiria tulee harvakseltaan vastaan, tuskin kertaakaan lenkin aikana jos suunnataan pellolle, metsään tai montuille. Hihnoja ei kamalasti tarvita.

Pennun sisäsiistiksi opettaminen on huomattavasti helpompaa kuin kaupungissa kerrostalossa. Ei tarvitse kuin vain avata ovi ja päästää pentu asioilleen. Hihnojen vähäisessä käyttötarpeessakin on huonot puolensa, kun niitä ei tarvita niin ei tule ajatelleeksi opettaa oikeaa hihnakäyttäytymistä, tosin tätä näkee kaupungissakin.

Lähinurtsilta, jossa treffaillaan yleensä koirakavereita. Ihana, tasainen nurmialue.

Huonojakin puolia kyllä löytyy: kaikki on turhan kaukana, jos haluaa lähteä treenaamaan agilityä niin saa ensin ajaa sen 30 kilometriä treenipaikalle ja sitten vielä treenin jälkeen takaisin. Oma auto on aika kätevä maalla, itsellä ei vielä omaa autoa ole, mutta eiköhän se täydy tässä jossain vaiheessa hommata. 

Pennun sosiaalistaminen saattaa olla hankalaa, koirakavereita ei ole kauheasti (ja jos on niin nekin asuvat omistajineen sen vähintään 30 kilometrin päässä). Missään ei oikeastaan ole suuria väkijoukkoja, ellei ole joku erikoistapahtuma. Pentua on hankala totuttaa julkiseen liikenteeseen, busseihin, juniin tms. koska maalla julkista liikennettä ei ole muuta kuin kouluaikoina tai jos lähtee johonkin kauemmas. Pentukursseja järjestetään harvoin ja silloin kun niitä järjestetään ne ovat joko liian kalliita tai juuri väärään aikaan. 

Ihmisten ja koirien vähyyden takia ohitusten harjoittelu on hankalaa. Jos joku tulee vastaan niin se otetaan heti silmätikuksi ja haluttaisiin vain mennä rakastamaan, onneksi nuo osaavat jotenkin käyttäytyä remmissä niin tätä ei tarvitse noiden kolmen aikuisen kanssa pelätä, mutta Keiran..

Varmasti on vielä paljon muutakin, mutta tässä näitä pääpointteja, joita maalla asumisesta tuli mieleen.


Läheisiltä hiekkamontuilta.

No entäs kaupungissa asuminen sitten? Hyviä puolia on varmasti paljon. Ensimmäisenä tulee tietenkin mieleen se, että kaikki on lähellä. Jos jokin on kuitenkin kauempana, julkisella liikenteellä varmasti pääsee hyvinkin lähdelle päämäärää, eikä koirasta tule lisämaksua.

Koira on helppo sosiaalistaa kaikkeen hälinään, ihmismassoihin, vieraisiin koiriin, ohittamaan hyvin, hihnakäyttäytymiseen jne.. Matkustaminen tulee tutuksi heti pienestä kun pääsee helposti junalla ja bussilla, ratikkaa unohtamatta.

Ei tarvitse pelätä koiran karkaamista vapaanpitäessä kun on koirapuistoja, joihin voi mennä sellaisenkin koiran kanssa, jonka kanssa irtipito ei onnistu. Tosin koirapuistoissa on se huono puoli, että taudit leviävät herkästi ja ihmiset tuovat niitä ei-sosiaalisiakin koiria puistoihin, joten täytyy olla tarkkana, että ei mene sellaiseen porukkaan mukaan.


Helsingissä, Mätäjoen rannalla nurmialueella.

No entäs huonoja puolia? Hyviä tuli muutama lueteltua.. Vapaanapito on hankalampaa, esimerkiksi jos juuri omistaa koiran, joka ei pahemmin välitä muista vieraista koirista. On vaikea löytää paikkoja, jotka eivät olisi ihmisten "valloittamia", liian lähellä liikennettä tai muuten vaan huonolla paikalla vapaanapidon kannalta. Kaupungissa vapaanapitämisessä on kuitenkin se hyvä puoli, että koiran saa totutettua olemaan reagoimatta muihin ihmisiin ja koiriin, kun se tottuu hälinään pienestä pitäen.

Kerrostaloasuminen. Noh, joillekin se sopii mutta itse en välitä siitä läheisyydestä ja stalkkerinaapureista ja ainaisesta valittamisesta koirista johtuen. Varmasti joillain on ihania naapureita, mutta itse kokenut ne kaikista kammottavimmat naapurit, joten ei kiitos enää. Pennun sisäsiisteyskoulutuskin on paljon hankalampaa. Täytyy aina ottaa pentu syliin (jotta se ei ehtisi pissata lattialle) ja talsia rappuset alas tai valita hissillä kulkeminen. Kun pääset alas, pentu on jo joko pissannut syliisi tai lattialle.

Kannelmäen koirapuisto Helsingissä.

Missä itse asuisin mieluummin? No, vaikea varmasti arvata, maaseudulla tietysti.