tiistai 29. marraskuuta 2011

Pentuhubaa!

Noniin, jotkut teistä olikin jo kysellyt, että miltä kasvattajalta mulle olisi pentu tulossa. Jos haluatte tietää, niin suosittelen lukemaan tämän postauksen!

Ensimmäinen kasvattajatapaaminen on ollut ja seuraavaa täällä jo innolla odotan. Kasvattaja oli juurikin sitä mitä häneltä odotin; ihanan ystävällinen, rento, mukava, hauska mutta samalla asiallinen. Häneen voisin kasvattajana luottaa. Hän on kasvattanut terveitä ja hienoja boksereita, joiden kauneus hivelee silmää - ainakin omaani! ;D Kyllähän osa hänen kasvateistaankin on näyttelyissä menestynyt ihan hyvin, mutta se ei ole minulle tärkeintä.

Coman kasvattajan kanssa kaikki meni pieleen, kuten varmaan jo tiedättekin (ette näköjään tiedäkään kun en sitä näköjään missään ole kertonut - hups. oma moka, joulukuussa tulee selville sekin asia teille) ja uskon, että tämä kasvattaja, jonka nyt tapasin, ei olisi samanlainen. Voin hyvin luottaa häneen. Olen myös kuullut muilta ihmisiltä, joilla on hänen kasvattejaan siitä kuinka mukava ihminen hän on ja kun katsoo hänen koiriaan ei voi muuta kuin ihailla. Ehkä tämä nyt alkaa jo vaikuttaa joltain mainospuheelta, mutta itse olen vain tätä mieltä. On hienoa tavata näin mukavalta vaikuttava ihminen, johon voisin varmasti luottaa ja häneltä varmasti haluan seuraavan bokserin.

Nyt vain seuraavaa tapaamista odottaen, pitäisi hänelle soittaa ja sopia tapaamispäivä, jolloin menen käymään hänen luonaan. Tulevan pentuni kasvattaja on Helena Laine, eli kennel Sulohuulen. Tietenkään se ei ole vielä varmaa, että tuleeko narttu tiineeksi tai syntyykö pentueeseen urosta, mutta voin vain toivoa. Ehkäpä meidän perheeseen tulisi tällä kertaa keltainen hauvavauva, kun löytyy jo tämä brindle =)

Toiseen aiheeseen, Comalle oon tilannut hirveästi pantoja, hihnoja ja vähän kaikkea muutakin. Helmi-panta on nyt valmistunut, tänään Linda laittaa sen postiin ja luultavasti / toivottavasti vielä tällä viikolla ehdin sen saamaan!

Coman ensimmäinen Helmi-panta!

Laitoin myös tilausta menemään Tessukkaan, josta tilasin Welcome-kyltin kahden bokserin kuvalla ja sitten avaimenperän. Kyllä nyt taas tulee postia - ja paljon.

Jouluksi muuten aion tehdä kysymyspostauksen! Teitä lukijoita on jo kertynyt 26! Huima määrä. Oonkin jo hetken aikaa tätä kysymyspostausta kypsytellyt ja nyt kun teitä lukijoitakin on jo noin paljon niin nyt sen päätin sitten tehdä.

Voitte kysyä minulta ihan mitä vaan mitä päähän juolahtaa - kunhan ei mene ihan liian yksityiseksi, niihin ei aio sitten vastata. Teillä olisi nyt aikaa laittaa kysymyksiä tulemaan joulukuun 23. päivään asti ja joulukuun 24. päivä saisitte sitten vastaukset kysymyksiinne postauksessa. Laittakaahan kysymyksiä tulemaan, jotta saadaan aikaiseksi pitkä vastaus! =)

++ Blogi sai hieman talvisemman ulkoasun, banneri vaihtuu kyllä tuosta kesäisestä talvisempaan kunhan saataisiin ensin lumi maahan tänne Helsinkiinkin.

3 kommenttia:

  1. Vähän aikaa blogias oon lueskellut ja pariin otteeseen tullut vastaan tuo "Coman kasvattajan kanssa kaikki meni pieleen.." Ja utelias pikkulapsi sisälläni huutaa "MIKSI?" En löydä mistään postausta missä selitettäisiin miksi asiat on menny pieleen :(

    Hieno ulkoasu btw ;)

    VastaaPoista
  2. nahkalara:
    Ai perhana, enkö oo sitä missään kertonut. No tämä kasvattaja on nykyisin kasvatuskiellossa väärän toiminnan takia. Enhän mä tyhmä oo tajunnut, ettei varmaan muut kuin bokseri- ja tanskandoggiihmiset tiennyt Catapha's kennelistä mitään.

    No tuohon kysymykseen voinkin sitten tehdä kunnon vastauksen tuolloin 24. joulukuuta =)

    Ja kiitos, itsekin oon tykästynyt tähän ulkoasuun. =)

    Laittakaa vaan lisää kysymyksiä tulemaan!

    VastaaPoista
  3. Ooi kiitos etukäteen =) Kiva lukea toisten kokemuksia, vaikka hyviä on aina kivempi ku huonoja, mutta kaikista oppii! =)

    VastaaPoista