sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Seconds turn to hours, days turn to months, another year pass by

Tänään onki ollut jännä päivä pennulla. Aamulla lähettiin heti kävelemään kun oli niin hieno ilma ja aurinko paistoi. Mentiinkin sit lopulta puistoon (juu, tiedetään, että rokottamattoman pennun kanssa ei oo hyvä mennä puistoon, mutta ne samat taudit saa sieltä kävelyreiteiltä kuin puistostakin, joten älkää pätekö tähän mitään). Tietenkin mentiin puistoon niin, että siellä ei muita ole - eihän Comakaan vieraista koirista pidä. Toi puisto on vielä siitä kiva, että siellä ei oikeestaan koskaan oo ketään niin saa olla rauhassa. Siellä vietettiinkin parisen tuntia ja kotiin päästyämme kummatkin koirat menivät suoraa tietä nukkumaan.


Nyt ollaankin kotiuduttu Rudon kanssa pentuleikkikoulusta, jossa käytiin ekaa kertaa. Aluksi havaittavissa oli selvää jännittämistä ja pienoista pelkoa vieraista koirista. Kouluttaja oli erittäin mukava ja muutkin pentuleikkikouluun pennun tuoneet vaikuttivat mukavilta. Pennut jaettiin eri ryhmiin - toisessa oli rämäpäät ja toisessa nämä hieman pelokkaammat. Rudo meni hieman pelokkaampiin.


Leikkikoulussa oli erilaisia koiria ja rotuja, Rudo taisi olla ainut sekarotuinen paikalla. Keeshond-narttu, kääpiöpinseriuros, amstaffinarttu, portugalinvesikoira sekä bordercollie. Aluksi luulimmekin, että tämä bordercollie olisi ollut eräs "tuttu", mutta oli tämän koiran sisarus. Bordercollie, portugalinvesikoira sekä amstaffi menivät rämäpäiden ryhmään. Keeshond oli aluksi pelokkaampien ryhmässä, mutta alkoi härnäämään kääpiöpinseriä ja Rudoa, joten se laitettiin rämäpäiden ryhmään.

Kyllä Rudo aluksi jännitti aika kovasti, mutta tarjosimme nameja, jotta Rudo yhdistäisi tilanteesta positiivisen jännityksestä huolimatta. Loppuakohten alkoi sitten jännitys kadota ja vetivät kääpiöpinserin kanssa kivasti painia ja jahtausleikkejä.


Vaikka Rudo olikin kaikista pennuista nuorin, olis se silti isoin. Kuinkakohan iso jötikkä tuosta oikein tulee? Siellä oli vanhin koira 12 viikkoa ja Rudo oli samankokoinen tämän kanssa. 
 Harmi oli, että leikkitunti kesti vain sen 45 minuuttia - aika tuntui loppujen lopuksi todella lyhyeltä. Ollaan muuten myös ilmotettu noi kesäkuulla alkavaan jälkikouluun, mielenkiintosta nähdä tykkäävätkö nuo koirat siitä. Kummatkin on ilmotettu samalle kurssille. Jos tykkäävät niin pitää jostain kattella, että missä vois ihan alkaa kunnolla harrastamaan.


Viikko on ollu aika täynnä kaikkee - pennun kouluttamista - ulkoilemista jne. Mitä kaikkee koirien kanssa nyt voi tehdä. Marja-kämppiski on ollut kipee koko viikon ja nyt alkanu loppuviikosta olla vihdoin parempi nii on jaksanu tehäki enemmän. Niin ja Rudo, 9 vko 4 vrk, on 6.4 kg painoinen ja 36 cm korkea.

Niin ja muuten, ei oo enää ollenkaan varmaa, että onko taloon tulossa toinen bokseri vai jokin suurempi rotu. Alan olla tämän suuremman rodun kannalla nyt 75 %:sti. Nyt vielä odotellaan kasvattajilta kuulumisia jne. Vielä en paljasta mistä rodusta on kyse, mutta tulee olemaan yllätys. Toisaalta, ei välttämättä. Oon tästä rodusta unelmoinu jo pienestä lähtien, mutta isän mielestä on liian suuri koira, ettei voitu ottaa - taloon tulikin silloin Coma ja oon onnellinen, että tulikin. En olis millään sen ikäsenä, ja sillä tietotaidolla, pärjännyt sen kokoluokan koiran kanssa.

Osa jo tietääkin. Nimi on jo päätetty.

10 kommenttia:

  1. En ole ennen kuullutkaan tommosesta pentuleikkikoulusta. :o Saako pennut ihan vain leikkiä keskenään vai mitä siellä tehdään? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä pennut leikkivät keskenään joo, mutta valvotusti ja jokaisen koiran ehdoilla. Siellä ei vain seisota kimput suorina jos toinen koira kiusaa toista, vaan puututaan ja koira joutuu rauhoittumaan jos kiusaa toisia.

      Yritetään tehdä muiden koirien tapaamisesta ja kohtaamisesta mahdollisimman kivaa, jotta tulevaisuudessa ei tulisi ongelmia muiden koirien kanssa. http://www.heiluvahanta.fi/kurssi.php?id=16
      Tuolla me käytiin =)

      Poista
    2. Harmi kun täällä päin ei järjestetä koskaan mitään tollasia. Olisi ollut kiva viedä Roccakin pentuna tutustumaan enemmän muihin koiriin. Eipä täällä ole kuin näyttelykoulutusta ja agikursseja. Näyttelykoulutus onkin ainoa jossa ollaan Roccan kanssa käyty katsomassa vieraita koiria. :/

      Poista
  2. Mäkin vein Valdoa ihan pienenä puistoon, äidinmaito vaikuttaa sinne 12viikkoon asti, "vaarallisin" aikahan on sitten sen ekan rokotuksen jälkeen ennen vahvistusta kun äidinmaito ei enää vaikuta suojana, eikä ole vielä vahvistetta :) Mutta ei sekään estä tosiaan mitään sen suurempaa kuin virallisia asioita.
    Kuulostaa kivalta leikkikoulu! Minkä kokoinen Rudo on kun puhut että on iso? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rudo on nyt 9 vko, 4 vrk ja painaa 6.4 kg ja on n. 36 cm korkea. Muut pennut oli joko samankokoisia tai pienempiä, vaikka olivat vanhempia =D

      Poista
  3. Mun äitin cotton de tulear pentu käy myöskin sellaisessa leikkikoulussa koko ajan :-) Ja myös pentujen temppukoulussa, jossa tutustutaan pentujen tahtiin mm joihinkin agilityesteisiin, harjoitellaan peruskäskyjä ja leikitään :-) Noi on huippuja! Meillä ei myöskään Seinäjoella ole mitään tuollaista tarjolla... HÖH!

    Kerrokerrokerro HETI tuosta toisesta tulokkaasta :-D Tanskandoggi??? :-D Mikämikä suurempi rotu TÄ? Hih, enhän mää oo yhtään utelias, en! Ja kyllä minäkin Runoa ja Ranttua kuskasin pienestä asti puistoissa ja sosiaalistin kaikkeen mahdolliseen. Niinkun ylempänä oleva sanoi, äidinmaito suojaa ennen rokotuksia.. Ihan kiva tuo jäljestyskoulukin! Meillä kanssa olisi tarkoitus mennä MEJÄ-kurssille nyt kun kevät tässä saapuu pikku hiljaa. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meilläkin aikomuksena tuon pienemmän idiootin kanssa mennä pentutokoon sitten kun on tuosta ihan pikkusen kasvanut.

      Ja en vielä kerro rodusta mitäään, osa tietää jo ja ne ihmiset saakin tietää. Ilmotan sitten, kun oon varannut pennun, jolloin on melkein satavarma, että se tulee. Rotu on kyllä nyt jo satavarma, mutta pitää katsoa, että tuleeko tuolta kasvattajalta pentu. Jos, niin kesäkuun lopulla meillä pyörii jätti <3

      Hihii, naureskeltiin eilen Marja-kämppiksen kanssa, että kun sen jätin kanssa menee pentuleikkikouluun niin kaikki muut on puolet pienempiä x)

      Poista
  4. Sua täysin tuntematta ja blogia vain vähän aikaa seuranneena mäkin olisin veikannut tanskandoggia! Mielenkiinnolla jään seurailemaan, mikä jättiläinen sitten aikanaan teille kotiin tallustaa :)

    VastaaPoista
  5. Saanko edes ihan hieman päteä, pliis?! :D (Leon omistajatyyppi tässä petsiestä siis hei.)

    "(juu, tiedetään, että rokottamattoman pennun kanssa ei oo hyvä mennä puistoon, mutta ne samat taudit saa sieltä kävelyreiteiltä kuin puistostakin, joten älkää pätekö tähän mitään)"
    Ja jos saivartelulinjalle lähdetään, niin ainahan siihen porkkanaankin voi tukehtua. :P

    Eli puistohommissakin sitä maalaisjärkeä saa (ja kannattaa) käyttää. Eikä siinä ole mitään vikaa minusta sinne mennä esimerkiksi yhden tutun koiran kanssa - niin kuin tässä tapauksessa käsittääkseni vain Coma oli mukana, eikä puistossa muita? -, niin tottuu pentukin siinä uusiin paikkoihin, kun on oman ihmisen/omien ihmisten lisäksi tuttu ja turvallinen koirakaverikin olemassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa päteä =D

      Joo, eli siis tuttujen koirien kanssa vaan ollaan Rudon kanssa oltu (lukuunottamatta pentuleikkikoulua) ja Coma on ainut koira jonka kanssa on ollut puistossa. Toinen kerta kun nyt ollaan käyty. Ja ihan senkin takia Coman kanssa vaan, koska Coma ei tule toimeen vieraiden koirien kanssa ja varmasti puolustaisi pentua muilta koirilta - en halua edes kokeilla, miten se tulisi vieraiden koirien kanssa toimeen nyt. Eikä kyllä muutenkaan vieraiden koirien kanssa puistoilla - tuttujen kanssa senkin edestä =)

      Ja tervetuloa lukijaksi! x)

      Poista