sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Only got 20 dollars in my pocket

Elämme jännän äärellä. Ehkä asia selviää tänään.

Ajattelin kuitenkin tästä huolimatta kirjoittaa teille nyt sen postauksen Helsingin reissusta, se on vähän pitkittynyt nimittäin. Oltiin siis hiihtolomalla Helsingissä Caapon kanssa ja yövyttiin Rudo-seropin omistajan luona. Nyt vasta pikkuhiljaa on Caapo alkanut palautua reissusta ja olla oma itsensä, kyllä se on vielä vähän väsynyt, mutta eiköhän pian ala olla palautunut.

Ulkoilimme joka päivä monta tuntia kerrallaan ja treffailtiin monia koiria, niin uusia kuin vanhojakin tuttuja. Nähtiin Freya-, Ronja-, Hasse-, Nemo- ja Flicka-doggeja sekä Bonnie-ranskista ja Tano-boerboelia, tietenkään Rudoa unohtamatta. Lisäksi puistoissa käydessä saatiin uusia tuntemattomiakin koirakavereita.



Reissu sujui sinänsä hyvin, vietettiin Helsingissä viikko, ja melkein säilyttiin huonoilta koirakokemuksilta, melkein ei kuitenkaan lasketa. Saatiin huonoja kokemuksia kahdesta sakemannista, eikä luultavasti tämän rotuisten kanssa aiota tulevaisuudessa puistoilla. Tuntuu sakemanni-ihmiset olevan vähän itseään täynnä, eivätkä osaa lukea koiransa elekieltä. Toki myös hyviäkin omistajia on, joilla se koira on hallinnassa ja osaavat lukea koiraansa.

Caapo myös osasi olla nätisti pienten koirien kanssa. Kuten aikasemmin olinkin jo kirjotellut ja kertonut, että pienten koirien kanssa on sitä ongelmaa, että Caapo saattaa olla turhan raju. Reissulla poika kuitenkin osasi käyttäytyä hienosti myös pienten koirien kanssa, olen ylpeä pojasta.


Kuvan ottanut Marja Leinonen.
Helsingissä ollessa tuli myös harjoiteltua ihan vaan myös perushyvää hihnakäyttäytymistä, luoksetulon toimivuutta, muiden koirien ohittamista hihnassa ja ihmisten ohittamista vapaana sekä yleensäkin yleistä tottelevaisuutta. Rudon omistaja ja minä pidettiin yleensä koirat vapaana lenkkien ajan ja hyvin tottelivat. Pyydettiin koirat aina luokse kun nähtiin, että joku on tulossa, jotta ihmiset eivät pelästyisi meidän isoja hurjimuksia! Peräti kaksi ihmistä valitti meille koirien vapaanapidosta koko viikon aikana. Tällöinki koirat istuivat meidän sivulla perusasennossa, eivätkä kiinnittäneet ihmiseen mitään huomiota. Hullut tappajakoirat, selvästi.

Ensi viikonloppuna sitten olis taas Helsinki suuntana, Caapon kasvattajan järjestämään pentumiittiin olisi aikomus mennä.

Kuvan ottanut Marja Leinonen.

3 kommenttia:

  1. En tiedä oletko tietoinen asiasta, mutta kirjoittelusi netissä aiheuttaa sinulle huonoa mainetta, varmastikin useammassa koirapiirissä. Ja ainakin omassa porukassa netissä kirjoittelusi esim. petsiessä saa hilpeyttä aikaan :-D Nolointahan on se, kun olet niin tietävinäsi asiasta kuin asiasta ja pidät omia mielipiteitäsi ainoina oikeina. On myös surullista kuinka mustamaalaat esim. tanskandoggirotua kirjoittamalla virheellisesti rodusta. Netissä olet kirjoittanut että rotu kärsisi eroahdistuksesta paljon. Ja minnehän tietosi perustuu? Se, että itse et ole osannut kouluttaa omaa doggiasi niin ettei sillä ole eroahdistusta, ei tarkoita, että rotu jotenkin yleisesti olisi eroahdistuksesta kärsivä. Toisekseen, kannattaa miettiä alkaako kasvattaa bokserirotua, jos asut kotona mamman ja papan hoivissa ja ajatusmaailmasi on vielä melko lapsellinen. Tässä sulle hieman miettimisen aihetta, kaikella rakkaudella :-) Positiivista on se, että blogisi on melko viihdyttävä ja kuvat ovat hyvälaatuisia. Pointtini oli se, että kaikkia ajatuksia ei kannata ja tarvitse jakaa koko maailmalle. Toki teet itse sen päätöksen, mitä kirjoittelet. Hyvää jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Ois hyvä selvittää ne faktat ennen kuin kommentoi =) Se on hyvä, että sä tiedät mun elämästä, koirista jne. enemmän kuin mä itse. Jatkan postausten tekemistä niinkuin itse haluan ja kirjoitan mitä itse haluan, en ala miettimään tällaisten kateellisten ihmisten takia, että mitä saisin ja en saisi kirjottaa, jos joku vaikka ottaa onkeensa siitä.

    Mutta se on hyvä tulla anonyymina huutelemaan, tiedän kuitenkin kuka olet =)

    VastaaPoista
  3. Dear Anonyymi!
    Okei sisänsä asia ei mulle "kuulu", mutta Sannaan saanu tutustua ja ainakin Caapon nähny, niin voin sanoa että Sanna on hyvä koirien kanssa. Rauhallinen ja päättäväinen! En ymmärrä mikä näissä teksteissä saisi koiran omistajat ymäpäri maailmaa raivon partaalle, omien vikojen ja niiden selvittämisen onnistumisen riemun kertominen? Vai kenties että hän uskaltaa kertoa mielipiteensä rehellisesti ilman turhaa sarkastisuutta ja lapsellisuutta jota sinä "rakkahin" harrastat valitttavasti. Tämä kommentti ei liity mitenkään koiriin vaan tämä taitaa olla pieni henkilöanalyysi nettiin julkisesti kirjoittamasi kommentin perusteella.

    On väärin ensin sanoa että monissa koirapiireissä paheksutaan ja sitten kertoa että omassa piirissänne naureskelette näille teksteille? Jokaisella on oma mielipitensä ja vapaus se ilmaista, mutta vähättely, haukkuminen ja morkkaaminen on väärin. Viisaan ihmisen mieleipidettä on mukava kuunnella, sillä tämmöinen ihminen kertoo sen rehellisesti ja kypsää kielen- ja sanavalintoja käyttäen, ja kykenee ottamaan uutta tietoa myös vastaan. Ymmärrän että sinua ärsyttää jos joku vain törkkäisee oman mielipiteensä eteesi niin minuakin, kuten tämä sinun kommenttisi tässä ylempänä. Ja "kaikella rakkaudella" ainoa mihin tuo sopiii on synttärikorttiin. Muuten se kuulostaa sarkastiselta.

    Minun on puolestani nyt sanottava oma mielipiteeni yhdestä erityisestä lauseesta. Nimittäin: "Pointtini oli se, että kaikkia ajatuksia ei kannata ja tarvitse jakaa koko maailmalle." HEI HALOO!! Jos mä laittaisin tuon saman lauseen tähän mun kommenttiin, niin syyllistyisin samaan kuin sinä. Mikä pointti on sanoa toiselle että kaikkia ajatuksia ei kannata jakaa jos keran itse juuri jakoi muutaman ylimääräisen ajatuksen??? Kaikki ajatukset SAA jakaa maailmalle kunhan ne kertoo järkevästi ilman turhia haukkumasanoja tai muita lapsellisuuksia.

    En haasta riitaa vaan jaoin vaan mielipiteeni :)

    VastaaPoista