Vietettiin tänään päivä Wilman luona. Patron-beussi täytti vuoden, joten mentiin porukalla sitä juhlistamaan. Mukana oli myös Mira, Frinin ja Hetan kera. Samassa "juhlistettiin" myöskin Jäynän puolivuotis-synttäreitä. Koirat saivat riekkua keskenään ja otettiin oikein kunnon posekuvat kaikista, ja voin sanoa, että olin taas pitkästä aikaa supertyytyväinen ottamiini kuviin. Josko se kuvausinto alkais vähän nostella päätään taas pikkuhiljaa, johan sitä on sen puolisen vuotta odoteltu.
6 kk |
Viime viikolta on jäänyt kirjoittamatta myöskin mätsäripostaus. Osallistuttiin siis Kauhajoella järjestettävään pentumätsäriin. Oltiin ihan ensimmäisiä paikanpäällä ilmoittautumassa ja saatiinkin sitten tovi odotella, kun ensin kehäilivät isot pennut (9-18kk) ja pari tuntia sen jälkeen vasta pienet pennut (5-9kk). Jäynä on onneksi energinen poitsu ja jaksoi koko pitkän päivän tohottaa menemään eikä kehäillessäkään sitten osoittanut väsymyksen merkkejä vaan oli innolla mukana touhussa.
Parikehässä saatiin punainen nauha, poitsu käyttäytyi taas kuin unelma, nyt otti vähän enemmän laukka-askelia kuin viime mätsärissä, mutta silti meni mielestäni erittäin hyvin näin nuoreksi. Tuomarin käpälöidessä malttoi olla paikallaan ja antoi myöskin hampaat katsoa nätisti ilman rimpuilua tai peruuttelua (viime mätsärissähän ei hampaita katsottu ollenkaan kennelyskäepidemian takia). Seisoi loistavasti ja jaksoi hyvin olla paikoillaan.
Sitten jatkui taas pitkä odottelu, pentuja oli paikalla 25. Viimeinkin oli punaisen nauhan saaneiden vuoro. Tuomari ensin pyysi seisottamaan kaikki koirat ja sen jälkeen juoksutti ensin pienirotuisemmat koirat ja sen jälkeen isommat. Sitten pyysi taas seisottamaan koiria ja teki päätöksensä. Jäynän kanssa päästiin neljän parhaan joukkoon ja sijoituttiinkin sitten loppuviimein pienten pentujen PUN4:ksi! Tuomari kehui Jäynää oikein upeaksi ja minä olin ylpeä kakarasta.
Olen myöskin viime aikoina miettinyt Jäynän ilmoittamista ensimmäiseen näyttelyynsä. En ollut oikein saanut päätetyksi, että ilmoittaisinko kakaran Vaasa KV:hen, jossa erittäin tiukka tuomari, vai jättäisinkö suosiolla välistä ja kiertäisin enemmän mätsäreitä. Kasvattajan kanssa sitten päädyttiin siihen tulokseen, koska Jäynä on vielä aivan kesken ja vaikka osallistuisikin pentuluokkaan niin jätetään ilmoittamatta. Kyse kuitenkin vain pentuluokkaan osallistumisesta ja kokemusta tuo saa myös mätsäreistä.
Caapon kanssa oisikin sitten tarkoituksena lähteä viimeisen SERTin metsästykseen Vaasaan, saas nähdä koska poitsu saa viimeisen SERTinsä ja valioituisi..