tiistai 31. tammikuuta 2012

"And you try to remember that there's no way you could ever be friends."

Mulla on huonoja ja hyviä uutisia, kerrotaan nyt vaikka ne huonot ensin - Coman kanssa kävin tänään aamupäivällä eläinlääkärissä, koska epäilin, että sillä saattais olla korvatulehdus kun koko ajan rapsuttaa korviansa, vinkuu samalla ja korvat punoittavat. Noh, diagnoosiksi tuli otitis ext bilat eli suomeksi hiiva, molemmissakin korvissa, vasemmassa hieman lievempänä. Hiivatulehdukseen määrättiin Canofite vet 30 ml -korvatipat 2 x päivässä 20 päivän ajan. Ja vielä tähän lisäksi jokapäiväinen korvien puhdistus. Helahoito maksoi yhteensä 87,03 euroa, mistä ihmeestä ne vetää nuo hinnat?

Mutta joo, tärkeintä, että Coma parantuu nopsaan, ettei nuo korvat enää vaivaa. Jos kuurin loppupuolella korvat vielä vaivaa niin täytyy mennä uudelle kontrollikäynnille.



























No, sitten hyviä uutisia. Huomenna töihin - saa rahaa! Mä laitoin hakemuksia vielä lisäksi Helsingissä oleviin lemmikkieläinliikkeisiin, josko mahdollisesti pääsisin sinne töihin. Ainakin mulla on paljon kokemusta eläinten kanssa olemisesta, hoitamisesta ja kouluttamisesta. Joten nyt pitää vain toivoa, että nappaisi!

Kasvattajan luona en käynytkään eilen kun ilmoitti sunnuntaina, että tuli kipeäksi. Joten sekin siirtyi eteenpäin.

Meidän lenkkipolulta kuvaa.
Meillä on vielä muutto kesken, mutta kaikki tavarat on pakattu. Ne pitää vielä tuoda tänne ja sitten vielä pitää tuoda mun sänky, kirjahylly, pöytä ja tuoli. Jotenkin en vieläkään pysty uskomaan, että me asutaan täällä. Kai se alkaa vasta oikeesti hahmottua kun täällä on meidän kaikki tavarat ym. tällä hetkellä tää tuntuu enemmänkin joltain loma-asunnolta tai jotain.

Ensimmäinen yö omassa kodissa.
Niin ja meille on _ehkä_ lähiaikoina tulossa uusi perheenjäsen, enempää en paljasta. Asia ei ole millään tavalla vielä varmaa, joten en halua puhua sivusuuni. Jännittäkää te siellä meidänkin edestä!

Coman kanssa ollaan muuten joka-aamuisten hammasnamien (Dentastick) avulla harjoteltu etsimistä. Piilotetaan aina joka kerralla eri paikkaan ja Coma saa käyttää nenäänsä oikein toden teolla. Ja kyllähän se sitä käyttääkin! Pitää joku kerta ottaa videota koko jutusta niin näätte, miten se nenäänsä käyttää ja se käyttää sitä todella hienosti!

Kaikki kuvat (c) Marja

lauantai 28. tammikuuta 2012

Ihana kamala pentukuume!

Mistä tää pentukuume oikein tulee? Tuntuu, että kesään on ihan liian pitkä aika! Mä en kestä enää, mä haluan sen oman pikku palleron jo tänne kotiin, vaikkakin mulla on täällä vielä tuo oma niin pieni palleroinen Coma, joka on luonteeltaan vieläkin kuin pentu.

Mä haluan haistaa sen pennun tuoksun, silittää sen ihanan pehmeää, vaaleanpunaista vauvamahaa! Haluan opettaa sille uusia juttuja ja tehdä kaiken toisin kuin Coman kanssa. Haluan, että tulevasta pennusta - Coresta - tulee koiraystävällinen ja, että se ei yritä heti tappaa kaikkia saman sukupuolen edustajia. Ei Comakaan nyt ketään tappaa yritä, mutta se ei vaan tule toimeen kaikkien narttujen kanssa. Ja mä toisaalta hyväksyn sen, ei sen tarvi tulla toimeen muiden narttujen kanssa. Ei ihmisetkään tule toimeen kaikkien kanssa, joten miksi koirien pitäisi?

Coman kanssa en aio enää mennä puistoon, jos siellä on muita koiria. Tästä lähin me treffataan vaan niitä, joiden kanssa Comalla ei oo mitään ongelmia. Juuri torstaina me Coman vanhan tutun kanssa puistoiltiin (Drago-bokseri) ja ai että niillä oli taas pitkästä aikaa hauskaa! Samalla vältän myös turhaan stressaamasta Comaa. Etpä varmaan sinäkään hirmuisesti tykkäis siitä, että jos sut heitettäis tuntemattomien ihmisten kanssa samaan tilaan ja sun pitäis kaikkien kanssa tulla toimeen? Se on stressaavaa, varsinkin jos tähän tilanteeseen joutuisi usein, joka kerta eri porukan kanssa.

Noh joo, se siitä saarnaamisesta. Muutto on sujunut hyvin. Coma on sopeutunut kotiin hyvin, on aika väsynyt ja sille tuli korvatulehdus. Kasvattajan kanssa tapaaminen maanantaina tai tiistaina, joten pentuasiatkin samalla etenee. Ruuti-kani on sopeutunut uuteen kotiin ja uusiin ihmisiin todella hyvin, ei ole enää niin arka.

Coma ja kämppiksen Tora-hamsu.

Ps. tarkimmat silmät osasivat bongata tulevan pennen nimen!

lauantai 21. tammikuuta 2012

My hearts skips a beat

"Ai lööv snou."

On olllut nyt vähän kiireistä muuton takia, mutta pitää tulla aina välillä blogia päivittelemään. Täällä ei oo vieläkään kaikki tavarat kotona ja osa on vielä purkamattakin. Joten hommaa vielä kyllä riittää!

Uudesta perheenjäsenestä en teille vielä kertonutkaan, tai no, kahdesta uudesta perheenjäsenestä. Meille tuli Rytmi ja Ruuti -risteytyskanit. Ruuti on tuo vaaleampi km japsi. Ruuti on uros ja Rytmi naaras, he ovat sisaruksia ja noin seitsemän kuukauden ikäisiä. Mulla on yksi kani ja kämppiksellä Marjalla on seitsemän kania, tosin yksi kaneista vaihtaa kesällä kotia. Kaikki kanit asustavat Marjan huoneessa, mun allergian takia.

Coman liikuntaa on vähän laiminlyöty nyt tän muuton takia, mutta eilen oltiin toooosi pitkällä lenkillä Marjan ja Coman kanssa. Coma sai juosta aika vapaasti 10 metrin jälkiliinassa ja ite sai rentoutua kun ei tarvinnut koko ajan katsoa tuleeko koira vastaan jne., kun ei tarvinnut murehtia siitä, että päättääkö Coma yhtäkkiä lähteä vähän kauemmas (luoksetulo ei ole 100 % varma). Kotiin tultuamme Coma vähän vielä riehui - niinkuin aina ulkoa tullessa - mutta sitten meni nukkumaan. Nukkuu se vieläkin, hyvä kun jaksoi aamupissalle lähteä.

Eilen syötiin tortilloja nams.

Kaikki kuvat (c) Marja

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Oma koti

Tältä näyttää kun tullaan sisälle. Ihan oikealla on WC:n ovi, sen vieressä vasemmalla olohuone, olohuoneen vieressä kaverin huone ja sitten ihan vasemmalla mun huone.
Mun huone.
Kaverin huone.
Olohuone. Kuvasta voi myös bongata parvekkeen, joka on lasitettu. Olohuoneen perällä oikealle käännyttäessä on keittiö.
Keittiö.
Wc:n, sen ovelta kuvattuna.
Suihku, joka on samassa huoneessa kuin WC.
 Siinä teille nyt kuvia  meidän kodista, joka on aivan ihana! Tää on tosi tilava ja nätti. Ollaan viihdytty hyvin nää pari ensimmäistä päivää. Kaikki kamat ei oo vielä täällä, kaverin kamoista melkein kaikki, mutta mun kamoista ei vielä oikeastaan mitään. Kuvat nyt on vähän mitä on, mutta noi on nopeesti otettu kännykällä ennen kun kamoja alettiin roudaamaan sisälle.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

"Sehän on vain koira"

"Se on vain koira"
Aina silloin tällöin minulle sanotaan: "piristyisit, sehän on vain koira" tai "tuo on aika paljon rahaa vain koiraan". He eivät ymmärrä kuljettua matkaa, kulutettua aikaa eivätkä kuluja, jotka liittyvät "vain koiraan".

Jotkut ylpeimmistä hetkistäni liittyvät "vain koiraan". Monia tunteja on kulunut ja ainoa kumppanini on ollut "vain koira", mutta kertaakaan en tuntenut itseäni vähäisemmäksi.

Jotkin surullisimmista hetkistäni ovat johtuneet "vain koirasta" ja noina pimeinä päivinä "vain koiran" lempeä kosketus antoi minulle lohtua ja syyn voittaa tuo päivä.

Jos sinäkin ajattelet, että sehän on "vain koira", ymmärrät varmasti myös sanonnat "vain ystävä", "vain auringonnousu" tai "vain lupaus". "Vain koira" tuo elämääni sen aidoimman ystävyyden, luottamuksen ja puhtaan pidättelemättömän riemun. "Vain koira" tuo esiin myötäelämisen ja kärsivällisyyden, jotka tekevät minusta paremman ihmisen. "Vain koiran" vuoksi nouden aikaisin aamulla, teen pitkiä kävelylenkkejä ja katson odotuksella tulevaisuuteen.

Joten minulle ja kaltaisilleni ihmisille se ei ole "vain koira", vaan tulevaisuuden toiveiden ja unelmien ruumiillistuma, menneisyyden rakkaimmat muistot ja puhdas riemu tässä hetkessä. "Vain koira" tuo minusta esiin sen, mikä on hyvää ja ohjaa ajatukseni pois itsestäni ja päivän huolista.

Toivon, että jonakin päivänä he voivat ymmärtää, ettei se ole "vain koira", vaan asia, joka antaa minulle inhimillisyyden ja erottaa minut "vain miehestä tai naisesta".

Seuraavan kerran kun kuulet sanonnan "vain koira", hymyile - koska he "eivät vain ymmärrä".


Blogini puolivuotispäivän arvonnan voitti Noora! Onnea, sinuun on otettu yhteyttä!

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Pian omaan kotiin! ♥

Huhhuh, muutto on jo ensi maanantaina (16.1), kyllä nää loppuviikot onkin menny nopeasti eteenpäin, vastahan me otettiin yhteyttä vuokravälitykseen tosta asunnosta! Muutan siis yhdessä mun kaverin, Marjan kanssa, johon tutustuin Petsien kautta. Asunto tulee sijaitsemaan yhä Helsingissä, Kannelmäessä. Se on kolmio ja siinä on 71.5 neliötä - eli aika suuri asunto, onneksi. Se on kerrostalo ja me tullaan asumaan viidennessä kerroksessa. Meillä tulee olemaan myös lasitettu parveke.

Vuokrasopimuksetkin on vihdoin allekirjoitettu ja nyt vaan pitää käydä vielä hakemassa avaimet huoltoyhtiöstä ja tehdä huoltoyhtiöön tuloilmoitus, että saadaan nimet oveen ja muutkin huoltoyhtiön palvelut, niitä kun ei saa, ellei ole kirjoilla taloyhtiössä.

Ei me kummatkaan vielä oikein ymmärretä, että meillä on nyt se oma kämppä siellä odottamassa, meidän. ♥

Saatte vihdoin kuvapostauksen omasta kodista, ensin ilman kalusteita ja sitten sistustettuna. Asunnossa onkin nyt ollut menossa remontti kuukauden ajan ja laminaattilattiat sinne on ainakin asennettu, kenties jotain muutakin, asiasta en oo ihan satavarma. 

Jos teillä on myynnissä tai tiedätte mistä saisi _halpoja_ lapsiportteja oviin, kaverin kanien ja Coman toisiinsa totuttamiseen niin vinkatkaa!

lauantai 7. tammikuuta 2012

Yöllinen kuvapostaus

Kaikki kuvat (c) Marja

torstai 5. tammikuuta 2012

Blogin puolivuotispäivä

Koittihan se jo tämäkin päivä tälle blogille - nimittäin puolivuotispäivä. Eihän se vielä tänään ole, mutta huomenna (6.1.2012). En malttanut odottaa. Oon suunnitellut teille arvonnan ja palkintona on yhdelle onnekkaalle 2x 3-pack (kuusi pihvitikkua) Racinelin häränmakuisia pihvitikkuja!


Arvontaan voi osallistua yhteensä kolmella arvalla, arvat voit saada näin: jaa blogini facebookissa, mainosta omassa blogissasi tai olemalla blogin lukija! Kommentoi tähän postaukseen kuinka monella arvalla osallistut, kerro myös samalla mistä noista kolmesta vaihtoedosta arvat tulivat. Liitä mukaan myös sähköpostiosoitteesi, jotta saan sinuun yhteyttä!

Aikaa arvontaan osallistua on 13.1.2012 saakka!