lauantai 28. kesäkuuta 2014

Porin Kansainvälinen koiranäyttely

Tämä päivä vietetty vaihteeksi koiranäyttelyssä. Tällä kertaa mukana olivat molemmat pojat, Caapo ja Jäynä. Jäynän korkkasi ekat virallisensa ja Caapo jatkoi SERT-jahtiansa.. 

Lähdettiin aamulla noin kahdeksan maissa Miran kanssa kohti Poria, tai noh, Nakkilaa. Sullottiin yksi iso mies ja yksi pikku mies Miran pikkuiseen tilaihme-Yarikseen ja takapenkille lisäksi vielä 120cm "kevyt"häkki. Mun luota Nakkilaan ajettiin noin parisen tuntia ja oltiin perillä vähän ennen kymmentä. Meidät opastettiin ihme reittiä parkkiin, josta maksoimme viisi euroa. Vähän ihmeteltiin, että mitä ihmeen reittiä meidät ohjattiin kun mentiin nurmikkoja pitkin ja ihmeellisten mutkien kautta, mutta löydettiin ilmeisesti ihan oikeaan paikkaan ja vielä aika lähelle kehiä.


Bokserien kehät alkoivat noin 11 maissa ja tuomarina toimi muutoksen jälkeen Kirsti Louhi. Kehään mentiin varauksella, koska olin lukenut tuomarista vähän kyseenalaista kommenttia eräällä palstalla, mutta yllätyin positiivisesti. Tuomari oli hyvin aurinkoinen ja hymyilevä nainen, joka otti ihanasti kontaktia koiraan. Jäynäkin ihan innostui, mikä nyt ei sinänsä ole mitään uutta.

Odotukset mulla ei olleet suuret, ajattelin poitsulle laatuarvosanaksi enintään Hyvää. Pikkumies, tai no oikeastaan tuomari, yllätti. Junnuluokassa olisi uroksia pitänyt olla kolme, mutta yksi ei ollut saapunut paikalle. Kehässä oli siis vain Jäynä 10kk ja toinen uros oli vuotias. Yhdessä seisotukset, kehän ympäri ja yksilöarvosteluun. Jostain syystä Jäynä ei oikein jaksanut keskittyä seisomiseen, onnistui se kuitenkin jotenkuten. Ravatessa otti pari laukka-askelta, mutta sain sen korjattua takaisin raville.

Poitsun laatuarvosanaksi loppujen lopuksi tuli JUN EH JUK2! Arvostelu kuului näin: "Rungon mittasuhteiltaan sopusuhtainen nuori mies, jolla sukupuolileima voisi olla selvempi. Hyvät pään sivulinjat. Tummat silmät. Hyvin asettuneet korvat (=D). Kuonon tulee vielä täyttyä. Ylälinja ei aivan korrekti. Liikkuu lyhyellä askeleella.

Ei huono, ei todellakaan!


Mites sitten Caapon kanssa kävi.. Keltaisten ja tiikerijuovaisten tanskandoggien kehät alkoivat noin klo 13 maissa. Tuomarina toimi Tapio Eerola. Odotukset olivat suuret, koska Caapon lisäksi oli ilmoitettu vain viisi ke&ti doggia, kaikenlisäksi ollen oman luokkansa ainut. Aina eivät asiat kuitenkaan mene niinkuin odotettu.

Kehän laidalla odotellessa koko poikaan ei saanut minkäänlaista kontaktia, kutsut ja käskyt kaikuivat kuuroille korville. Ja kehässä mentiin samalla linjalla.. Seisottaminen oli tuskan takana, millään ei meinattu pysyä paikallaan, pää heilui vähän joka suuntaan... No entäs ravaaminen sitten? Ensin edestakaisin, se meni ihan ok. Mutta kun ympäri piti mennä niin ihme sähellystä ja sitä lisäsi vielä kun yhtäkkiä kehän laidalta hyppäsi penkin yli harlekiininarttu.. Tuomari käski kiertää uudelleen ja se meni jo paljon paremmin, jes!

Ei muuta kuin uudelleen seisottamaan koiraa. Nyt sujui jo hieman paremmin, jaksoi sentään seistä paikallaan, mutta pää vispasi vähän sinne sun tänne. Loppujen lopuksi arvosanaksi saatiin AVO ERI AVK1, ilman SA:ta.. Perkele. Noh, ei tuolla käytöksellä sitä olisi voinutkaan odottaa. Arvostelu oli kuitenkin hyvä: "2-vuotias uros. Hyvä koko ja mittasuhteet. Komea pää. Silmät, korvat, purenta ok. Oikea kallon leveys. Riittävä rintakehän vahvuus. Pystyt olkavarret ja hieman pysty lantion asento. Riittävät takakulmaukset. Hieman epävakaat etuliikkeet. Liikkeessä voisi työntää tehokkaammin takaa."

Hyvinhän tämäkin silti oli tiukalta tuomarilta, mutta kun sitä viimeistä SERTiä ollaan metsästämässä niin ei sitä vain osaa olla tyytyväinen "pelkkään" ERIin. En tiedä mikä Caapon käytökseen vaikutti, oliko kehässä juuri ollut juoksuinen narttu (tähän johtopäätökseen tulin kun muutkin urokset kulkivat kehässä nenä maata pitkin..) vaiko kuuma ilma. Kokemuksena tämäkin. Ehkä pidetään pientä taukoa nyt näyttelyistä ja annetaan pojan kehittyä loppuun ja katsotaan sitten uudestaan.


Kiitokset vielä Miralle seurasta ja kuvaamisesta!

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

STADI vs. LANDE

Koirien kanssa asuminen, kummassa se sujuu helpommin, maalla vai kaupungissa? Periaatteessahan se riippuu aivan omistajasta sekä koirasta. Toiset eivät voi sietää maaseudulla asumista ja toiset taas rakastavat maaseudun rauhaa. Ensimmäinen erikois- / toivepostaus siis kyseessä. Nyt on hyvä tällainen kirjoittaa kun "kaupunkiasuminen" on tuoreessa muistissa viikon Helsingin reissun ansiosta. Tässä postauksessa käytän ihan ääripään esimerkkejä, eli pääkaupungissa asumista sekä Jumalan selän takana, täällä missä minä asun.


Noh, mitkäs olisivat sitten maalla asumisen hyviä ja huonoja puolia? Ensimmäisenä minulla tulee mieleen ihan perus, että vapaanapito on huomattavasti helpompaa kuin kaupunkialueilla. Ihmisiä ja muita koiria tulee harvakseltaan vastaan, tuskin kertaakaan lenkin aikana jos suunnataan pellolle, metsään tai montuille. Hihnoja ei kamalasti tarvita.

Pennun sisäsiistiksi opettaminen on huomattavasti helpompaa kuin kaupungissa kerrostalossa. Ei tarvitse kuin vain avata ovi ja päästää pentu asioilleen. Hihnojen vähäisessä käyttötarpeessakin on huonot puolensa, kun niitä ei tarvita niin ei tule ajatelleeksi opettaa oikeaa hihnakäyttäytymistä, tosin tätä näkee kaupungissakin.

Lähinurtsilta, jossa treffaillaan yleensä koirakavereita. Ihana, tasainen nurmialue.

Huonojakin puolia kyllä löytyy: kaikki on turhan kaukana, jos haluaa lähteä treenaamaan agilityä niin saa ensin ajaa sen 30 kilometriä treenipaikalle ja sitten vielä treenin jälkeen takaisin. Oma auto on aika kätevä maalla, itsellä ei vielä omaa autoa ole, mutta eiköhän se täydy tässä jossain vaiheessa hommata. 

Pennun sosiaalistaminen saattaa olla hankalaa, koirakavereita ei ole kauheasti (ja jos on niin nekin asuvat omistajineen sen vähintään 30 kilometrin päässä). Missään ei oikeastaan ole suuria väkijoukkoja, ellei ole joku erikoistapahtuma. Pentua on hankala totuttaa julkiseen liikenteeseen, busseihin, juniin tms. koska maalla julkista liikennettä ei ole muuta kuin kouluaikoina tai jos lähtee johonkin kauemmas. Pentukursseja järjestetään harvoin ja silloin kun niitä järjestetään ne ovat joko liian kalliita tai juuri väärään aikaan. 

Ihmisten ja koirien vähyyden takia ohitusten harjoittelu on hankalaa. Jos joku tulee vastaan niin se otetaan heti silmätikuksi ja haluttaisiin vain mennä rakastamaan, onneksi nuo osaavat jotenkin käyttäytyä remmissä niin tätä ei tarvitse noiden kolmen aikuisen kanssa pelätä, mutta Keiran..

Varmasti on vielä paljon muutakin, mutta tässä näitä pääpointteja, joita maalla asumisesta tuli mieleen.


Läheisiltä hiekkamontuilta.

No entäs kaupungissa asuminen sitten? Hyviä puolia on varmasti paljon. Ensimmäisenä tulee tietenkin mieleen se, että kaikki on lähellä. Jos jokin on kuitenkin kauempana, julkisella liikenteellä varmasti pääsee hyvinkin lähdelle päämäärää, eikä koirasta tule lisämaksua.

Koira on helppo sosiaalistaa kaikkeen hälinään, ihmismassoihin, vieraisiin koiriin, ohittamaan hyvin, hihnakäyttäytymiseen jne.. Matkustaminen tulee tutuksi heti pienestä kun pääsee helposti junalla ja bussilla, ratikkaa unohtamatta.

Ei tarvitse pelätä koiran karkaamista vapaanpitäessä kun on koirapuistoja, joihin voi mennä sellaisenkin koiran kanssa, jonka kanssa irtipito ei onnistu. Tosin koirapuistoissa on se huono puoli, että taudit leviävät herkästi ja ihmiset tuovat niitä ei-sosiaalisiakin koiria puistoihin, joten täytyy olla tarkkana, että ei mene sellaiseen porukkaan mukaan.


Helsingissä, Mätäjoen rannalla nurmialueella.

No entäs huonoja puolia? Hyviä tuli muutama lueteltua.. Vapaanapito on hankalampaa, esimerkiksi jos juuri omistaa koiran, joka ei pahemmin välitä muista vieraista koirista. On vaikea löytää paikkoja, jotka eivät olisi ihmisten "valloittamia", liian lähellä liikennettä tai muuten vaan huonolla paikalla vapaanapidon kannalta. Kaupungissa vapaanapitämisessä on kuitenkin se hyvä puoli, että koiran saa totutettua olemaan reagoimatta muihin ihmisiin ja koiriin, kun se tottuu hälinään pienestä pitäen.

Kerrostaloasuminen. Noh, joillekin se sopii mutta itse en välitä siitä läheisyydestä ja stalkkerinaapureista ja ainaisesta valittamisesta koirista johtuen. Varmasti joillain on ihania naapureita, mutta itse kokenut ne kaikista kammottavimmat naapurit, joten ei kiitos enää. Pennun sisäsiisteyskoulutuskin on paljon hankalampaa. Täytyy aina ottaa pentu syliin (jotta se ei ehtisi pissata lattialle) ja talsia rappuset alas tai valita hissillä kulkeminen. Kun pääset alas, pentu on jo joko pissannut syliisi tai lattialle.

Kannelmäen koirapuisto Helsingissä.

Missä itse asuisin mieluummin? No, vaikea varmasti arvata, maaseudulla tietysti. 

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Viikko reissussa

Sitä vietettiin sitten viikko Helsingissä Jäynän ja Keiran kanssa, Coma ja Caapo saivat jäädä isän luokse maalle. Lähdettiin siis 5. päivä torstaina ja tultiin takaisin eilen. Perjantaina treffattiin Lauraa sekä Tarmo-russelia ja Myy-seropia. Muutama tunti vietettiin porukalla hyvin helteisessä säässä ja ehdittiin juuri sateen alta pois.

Lauantaina oli suunta kohti Isnäsiä ja boksereiden erikoisnäyttely Klubsiegeriä. Paikanpäälle oli ilmoitettu 85 bokseria eikä tainnut ketään olla jäänyt pois. Paikalla oli niin omaa silmää miellyttäviä koiria kuin myös tottakai niitä, joista ei hirveästi tullut tykättyä. Jos kiinnostaa nähdä kuvia niin klikkaa tästä. Jäynän sisaruksista paikanpäälle oli ilmoitettu Hertta (BF Hurmaava Hertta) sekä Hilma (BF Hehkuva Huuma). Kuvissa Hilma vasemmalla ja Hertta oikealla. Herttaa tuli nähtyä nyt ensimmäisen kerran sen jälkeen kun kävin Jäynän kasvattajalta hakemassa.







Seuraavana päivänä, eli sunnuntaina, olisi ollut erikoisnäyttely, johon oli ilmoitettu 120 koiraa, mutta jätettiin se välistä. Meillä oli sunnuntaina tarkoituksena treffata Susannaa sekä Hevi- ja Theo-amstaffeja. Susannan saapuessa Marjan luo pakattiin kaikki koirat autoon ja suunnattiin kohti Konalan koirapuistoa. Kaikki koirat tuli taas oikein loistavasti toimeen, vaikka tosiaan paikalla oli neljä urosta joiden iät väliltä 9kk-2,5v, eli siis todella samanikäistä porukkaa.

Ei koirat kuitenkaan ihan hirmuisesti jaksaneet painia kuuman sään takia. Kävimme koirat kastelemassa viereisellä kasvipalstalla olevalla vesipisteellä, jotta koirilla ei aivan tukahduttavan kuuma olisi. Kyllähän kastelun jälkeen huomasi, että koiriin tuli hurjasti lisää virtaa. Parisen tuntia me puistossa viihdyttiin ja sen jälkeen lähdettiin kävelemään ja valitsemaan paikkaa missä otettaisiin koirista yhteiskuva. Yhteiskuvan otettuamme huomasimme, että puistoon meni kaksi bokseria - niin mun tuuria! Noh, me jätettiin kuitenkin menemättä sen takia, että koirat olivat jo väsyneitä.


Maanantaina nähtiin Serafimaa sekä Fanny-bortsua. Silloin otettiin suunta kohti Kannelmäkeä. Alunperin suunnitelmana oli mennä junaradan läheisyydessä olevalle nurmikentälle, jossa Marjan kanssa käytiin usein kun mäkin vielä asuin Helsingissä. Noh, nurmikenttä olikin pienempi kuin mitä me muistettiin ja siinä oli aika pitkä ruoho, joten päätettiin vain jatkaa matkaa ja suunnattiin nokkamme kohti Mätäjoen nurmialuetta. Koirat pääs samalla käymään vähän vilvoittelemassa juoksemisen välissä, koska tällöinkin oli hyvin lämmin ilma.

Muutama tunti taas vierähti hyvässä seurassa ja suunnattiinkin koko porukka tän jälkeen Kannelmäen eläinkaupassa käymään sekä käytiin eläinlääkärissä punnitsemassa koirat. Sen jälkeen mentiin Marjalle, koirat nukkuivat, me katottiin leffaa ja syötiin pizzaa.


Tiistaina päätettiin ihan extempore lähteä Rajasaareen. Sää ei ollut mitä parhain ja vettäkin tuli välillä, mutta toisaalta se oli ihan hyvä juttu kun porukkaa ei sitten paljoa paikalla ollut. Muutama koira vain. Kierrettiin ensin koko saari ja mentiin isolle rannalle. Koko konkkaronkka juoksi heti veteen virkistäytymään. Yritettiin ohjastaa Marjan kanssa Jäynää vähän uimaan, käveltiin ensin vähän syvemmälle ja otettiin Jäykkis mukaan. Mä otin poikaa kädellä kaulan sekä mahan alta kiinni, jotta saisin pidettyä pojan paikallaan. Mutta ei, tuohan veti ittensä ihan paskajäykäksi eikä liikkuttanut jalkojaan mihinkään. Muutaman kerran yritettiin ja luovutettiin, ei siitä tullut mitään. Tässä välissä Keiraa vitutti kun kaikki muut meni syvälle ja se oli rannalla, neiti päätti sitten ihan itse hypätä veteen ja uida meidän luokse ja likkahan uikin aivan täydellisesti!

Toista kertaa ei mennyt enää, mutta tuo kertakin oli jo ylläri 14 viikkoiselta! Aikaa vierähti taas se parisen tuntia kunnes aloimme raahautua bussipysäkkiä kohti. Koirat olivat superväsyneitä ja nukkuivat taas koko illan kun pääsimme Marjalle.

Keskiviikkona treffattiin Serafimaa ja Fannyä vielä toisen kerran ja suunnattiin Rodopuistoon missä koirista otettiin posekuvat sekä yhteiskuva. Harmi, että osa kukista oli jo ehtinyt kuihtua. Saatiin myöskin eräältä koiranomistajalta eläinrääkkäyssyyte kun ei päästetty meidän koiria moikkaamaan hänen koiriaan remmissä - noh, voihan sen niinkin ajatella. Tästä suunnattiin vielä läheiseen koirapuistoon, missä aikaa vierähti taas muutama tunti. Lopuksi alkoikin puistoon tulla aika paljon porukkaa ja päätettiin lähteä kun koirat olivat jo niin väsyneitä. 


Loppuun vielä täytyykin lisätä, että Coma täytti vuosia 4.6.! Viisi vuotta tuli täyteen, enkä tehnyt tänne mitään "erikoispostausta" asiasta, joten laitetaan nyt tänne loppuun. Onnea Comalle, meillä on jo pitkä matka takana!