Meille ei oo mitään ihmeellistä viime aikoina tapahtunut. Minulla on alkanut koulun suhteen työharjoittelut ja tällä hetkellä olen töissä eläinlääkärillä. Aloitin työharjoittelun maanantaina ja on ollut erittäin mielenkiintoinen viikko. Joka päivä olen oppinut jotain uutta ja joka päivä on tullut mielenkiintoisia potilaita vastaan. Maanantaipäivä oli tietenkin kaikista rankin, en osannut odottaa mitään, minua jännitti ihan hirmuisesti ja kaikki asiat olivat paikan suhteen uusia. Sentään tunsin eläinlääkärin ja tämän avustajan kun omat koirani olen siellä aina käyttänyt rokotuksilla ja muuten. Harmiksi tämä harjoittelu täällä paikassa kestää vain kaksi viikkoa, olisin mielelläni ollut pidempäänkin.
Olen saanut osallistua niin leikkauksiin (tietenkään en ole itse leikannut, mutta laittanut instrumentit ym. valmiiksi ja saanut seurata vierestä miten mikäkin tapahtuu) kuin maatilakäynteihinkin. Ollaan muunmuassa kastroitu koira, leikattu nisäpatit narttukoiralta, poistettu hammaskiveä sekä poistettu silmäluomesta ikävä patti. Sekä tietenkin koiria on paljon rokotettu, otettu korva- ja silmänäytteitä sekä verikokeita. Sen lisäksi ollaan käyty rokottamassa hevosia, ottamassa maitonäytteitä lehmiltä sekä nesteytetty lehmiä. Pääsin jopa osallistumaan hevosen hampaiden raspaukseen! Tähän menessä vastaan on tullut vain yksi vastaanpistävä koira, jonka ääniskaala oli erittäin mielenkiintoinen. Hassua oli se, että kun koira pääsi pöydältä lattialle, oli se kuin ei olisi ikinä meitä yrittänytkään syödä.
Työpäivät ovat olleet niin antoisia ja täynnä asiaa, että olen aina työpäivän jälkeen ollut kovin väsynyt suuresta määrästä uutta tietoa. Nyt päästään nauttimaan koirien kanssa viikonlopusta ja koiratkin pääsee ihan kunnon pitkille vapaanapitolenkeille, jotka ovat harmittavan lyhyitä olleet tämän viikon aikana. Onneksi koirat ovat hyväpäisiä eivätkä hypi seinille, vaikka ovatkin energisiä.
Sunnuntaina olisi sitten taas suuntana pk-hakutreenit, kamera tulee tällä kertaa mukaan, joten saatte varmasti kuviakin, jos ne nyt onnistuvat. Tarkoitus olisi sunnuntaina ottaa osallistujamäärästä riippuen joko ihan hakua, esineruutua tai tottista, saas nyt sitten nähdä. Itseäni kiinnostaisi kovasti kokeilla esineruutua kun sitä en ole koskaan päässyt treenaamaan, joten olisi ihan uusi juttu. Tottiksessa olisi myös kiva saada vinkkejä Coman seuruuseen kun se on niin kovin väljää..
Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta! Ihania kesäkuvia :)
VastaaPoistaIhana blogi sulla ja muuten meillä on 2 tanskandoggi ja toinen on tiikeri ja tonen keltanen! Söpöjä kuvia ja koiria!
VastaaPoista