perjantai 18. huhtikuuta 2014

Tuleva valjakkokoira(ko)?

Otsikkoon liittyen olimme siis keskiviikkona koirankoulutustunneilta koulusta vierailemassa meidän luokkalaisen luona, kokeilemassa koirien kanssa valjakkoharrastusta. Kaikki halukkaat pääsivät kokeilemaan, jos heidän koira oli tarpeeksi koirasosiaalinen.

Ajettiin siis porukalla koululta kaverin luo, melkein kaikilla oli oma koira mukana, jonka kanssa pääsi kokeilemaan. Ensimmäisenä valittiin koiralle sopivat valjaat ja Linda ohjeisti meitä niiden kanssa, jotta ne olivat juuri sopivanlaiset. Vaikka matka ei ollut kuitenkaan pitkä, niin valjaiden istuvuus on erittäin tärkeää, jotta koira ei mene jumiin. Koska lunta ei ole ollut enää pitkään aikaan niin koirien perään laitettiin mönkijä, tämä helpotti myöskin uusia koiria, koska niiden ei tarvinnut vielä vetää oikeastaan ollenkaan.

Linda esitteli meille hieman liinoja ja eri osien nimityksiä ennenkuin alettiin itse touhuun. Koirat saivat tämän ajan juosta vapaana heidän pihallaan, ikäänkuin alkulämmittelynä. Ensimmäisenä vuorossa olivat Reetu-sakemannimix ja Ärri-bouvier. Ne laitettiin kokeneemman koiran viereen valjakkoon, jossa oli yhteensä kuusi koiraa. Valitettavasti Ärri oli eri mieltä valjakkotouhusta, ja veti itsensä pannan läpi irti. Kokeiltiin vielä uudestaan, eikä oikein toiminut niin Linda pyysi ottamaan Ärrin pois liinoista ja jatkettiin matkaa vain Reetun ja viiden huskyn kanssa. 


Reetuhan olikin hommassa itse luonnonlahjakkuus! Poika meni todella hyvin ensikertalaiseksi! Seuraavana sitten vuorossa olikin Frini-collie ja tämä oli Frinille toinen kerta valjakossa. Frinikin meni oikein taitavasti! Välillä napsi liinoja, mutta ei montaa kertaa.

Viimeisenä, mutta ei tietenkään vähäisimpänä olivat vuorossa Jäynä ja Martta-bokseri. Martan kanssa oli aikaisemminkin valjakkoilua harrastettu, joten ei ollut uutta tälle kaverille. Jäynä taasen oli valjakossa elämänsä ensimmäistä kertaa. Harmillisesti liikkeelle lähtiessämme Linda huomasi, että Jäynä on aivan liian lyhyt näihin liinoihin, jotka olivat muutenkin pitkät. Mikä siis tarkoitti sitä, että veto kohdistui niin Jäynän pantaan kuin valjaisiinkin, mikä sai tuon jarruttamaan. Irrotettiinkin seisinki tuon pannasta ja kokeiltiin ilman, sitten tuo ravasi ihan nätisti siinä. 

Tehtiin kakaran kanssa huomattavasti lyhyempi matka kuin muilla, koska kuitenkin kyseessä vielä pentu, jolla kasvu täysin kesken. Eikä haluttu, että koira väsyy matkalla, jotta mielenkiinto pysyisi yllä. Lindalta saatiin neuvoksi harjoitella Jäynän kanssa yksin valjakkoilua. Käskyt kuntoon ja se, että ne tulevat takaa. Poitsu pitäis saada vähän itsenäistymään, oli niin mun perään.


Ennen Jäynän ja Martan valjakkovuoroa saivat bossut rällätä pihalla yhdessä. Ja voi sitä riemua! Kyllä bokseri toisen tuntee, molemmat oli ihan touhussa heti kun pääsivät toistensa luo ja aloittivat heti painit ja rallitukset. Oli pakko sitten ottaa kaveruksista yhteiskuva lopuksi.

3 kommenttia:

  1. Hieno ulkoasu! Saanks kysyä, että miten koodasit joka postauksen väliin tuon kuvan jossa kaikki kolme seisovat? Mäkin oon yrittänyt etsiä netistä ohjeita, muttei löydy. Kiitos jos haluat auttaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Mä en ole tehnyt tätä ulkoasua ollenkaan itse, vaan mulle tän teki Siiri Helin, http://siisinkarvakorvat.blogspot.fi/ häneltä voit kysyä =)

      Poista