STADI vs. LANDE

Koirien kanssa asuminen, kummassa se sujuu helpommin, maalla vai kaupungissa? Periaatteessahan se riippuu aivan omistajasta sekä koirasta. Toiset eivät voi sietää maaseudulla asumista ja toiset taas rakastavat maaseudun rauhaa. Ensimmäinen erikois- / toivepostaus siis kyseessä. Nyt on hyvä tällainen kirjoittaa kun "kaupunkiasuminen" on tuoreessa muistissa viikon Helsingin reissun ansiosta. Tässä postauksessa käytän ihan ääripään esimerkkejä, eli pääkaupungissa asumista sekä Jumalan selän takana, täällä missä minä asun.

Noh, mitkäs olisivat sitten maalla asumisen hyviä ja huonoja puolia? Ensimmäisenä minulla tulee mieleen ihan perus, että vapaanapito on huomattavasti helpompaa kuin kaupunkialueilla. Ihmisiä ja muita koiria tulee harvakseltaan vastaan, tuskin kertaakaan lenkin aikana jos suunnataan pellolle, metsään tai montuille. Hihnoja ei kamalasti tarvita.

Pennun sisäsiistiksi opettaminen on huomattavasti helpompaa kuin kaupungissa kerrostalossa. Ei tarvitse kuin vain avata ovi ja päästää pentu asioilleen. Hihnojen vähäisessä käyttötarpeessakin on huonot puolensa, kun niitä ei tarvita niin ei tule ajatelleeksi opettaa oikeaa hihnakäyttäytymistä, tosin tätä näkee kaupungissakin.

Lähinurtsilta, jossa treffaillaan yleensä koirakavereita. Ihana, tasainen nurmialue.

Huonojakin puolia kyllä löytyy: kaikki on turhan kaukana, jos haluaa lähteä treenaamaan agilityä niin saa ensin ajaa sen 30 kilometriä treenipaikalle ja sitten vielä treenin jälkeen takaisin. Oma auto on aika kätevä maalla, itsellä ei vielä omaa autoa ole, mutta eiköhän se täydy tässä jossain vaiheessa hommata. 

Pennun sosiaalistaminen saattaa olla hankalaa, koirakavereita ei ole kauheasti (ja jos on niin nekin asuvat omistajineen sen vähintään 30 kilometrin päässä). Missään ei oikeastaan ole suuria väkijoukkoja, ellei ole joku erikoistapahtuma. Pentua on hankala totuttaa julkiseen liikenteeseen, busseihin, juniin tms. koska maalla julkista liikennettä ei ole muuta kuin kouluaikoina tai jos lähtee johonkin kauemmas. Pentukursseja järjestetään harvoin ja silloin kun niitä järjestetään ne ovat joko liian kalliita tai juuri väärään aikaan. 

Ihmisten ja koirien vähyyden takia ohitusten harjoittelu on hankalaa. Jos joku tulee vastaan niin se otetaan heti silmätikuksi ja haluttaisiin vain mennä rakastamaan, onneksi nuo osaavat jotenkin käyttäytyä remmissä niin tätä ei tarvitse noiden kolmen aikuisen kanssa pelätä, mutta Keiran..

Varmasti on vielä paljon muutakin, mutta tässä näitä pääpointteja, joita maalla asumisesta tuli mieleen.

Läheisiltä hiekkamontuilta.

No entäs kaupungissa asuminen sitten? Hyviä puolia on varmasti paljon. Ensimmäisenä tulee tietenkin mieleen se, että kaikki on lähellä. Jos jokin on kuitenkin kauempana, julkisella liikenteellä varmasti pääsee hyvinkin lähdelle päämäärää, eikä koirasta tule lisämaksua.

Koira on helppo sosiaalistaa kaikkeen hälinään, ihmismassoihin, vieraisiin koiriin, ohittamaan hyvin, hihnakäyttäytymiseen jne.. Matkustaminen tulee tutuksi heti pienestä kun pääsee helposti junalla ja bussilla, ratikkaa unohtamatta.

Ei tarvitse pelätä koiran karkaamista vapaanpitäessä kun on koirapuistoja, joihin voi mennä sellaisenkin koiran kanssa, jonka kanssa irtipito ei onnistu. Tosin koirapuistoissa on se huono puoli, että taudit leviävät herkästi ja ihmiset tuovat niitä ei-sosiaalisiakin koiria puistoihin, joten täytyy olla tarkkana, että ei mene sellaiseen porukkaan mukaan.

Helsingissä, Mätäjoen rannalla nurmialueella.

No entäs huonoja puolia? Hyviä tuli muutama lueteltua.. Vapaanapito on hankalampaa, esimerkiksi jos juuri omistaa koiran, joka ei pahemmin välitä muista vieraista koirista. On vaikea löytää paikkoja, jotka eivät olisi ihmisten "valloittamia", liian lähellä liikennettä tai muuten vaan huonolla paikalla vapaanapidon kannalta. Kaupungissa vapaanapitämisessä on kuitenkin se hyvä puoli, että koiran saa totutettua olemaan reagoimatta muihin ihmisiin ja koiriin, kun se tottuu hälinään pienestä pitäen.

Kerrostaloasuminen. Noh, joillekin se sopii mutta itse en välitä siitä läheisyydestä ja stalkkerinaapureista ja ainaisesta valittamisesta koirista johtuen. Varmasti joillain on ihania naapureita, mutta itse kokenut ne kaikista kammottavimmat naapurit, joten ei kiitos enää. Pennun sisäsiisteyskoulutuskin on paljon hankalampaa. Täytyy aina ottaa pentu syliin (jotta se ei ehtisi pissata lattialle) ja talsia rappuset alas tai valita hissillä kulkeminen. Kun pääset alas, pentu on jo joko pissannut syliisi tai lattialle.

Kannelmäen koirapuisto Helsingissä.

Missä itse asuisin mieluummin? No, vaikea varmasti arvata, maaseudulla tietysti.