torstai 30. toukokuuta 2013

Ötökkäkausi alkaa taas

Kyllä, kesä on tullut ja se tarkoittaa sitä, että myös punkit, hyttyset ja kaikenmaailman öttömönkiäiset ovat heränneet ja haluavat tulla syömään meitä ja koiriamme. Coman ja Caapon vatsoja jouduinkin jo pesemään ja rasvaamaan kun maanantaina olivat ihan syötyjä. Comalla kamalat haavat, Caapolla ei enää onneksi pahemmin mitään.
 
Hyttyset taitaakin olla kesän pahin asia mielestäni, edes punkit eivät ole niin pahoja. Ehkä se johtuu siitä, että itseeni ei ole koskaan punkki kiinnittynyt ja olen hieman hyttysenpistoksille allerginen. Koiratkin ovat punkeilta hyvin säästyneet, viime kesänä punkkisaldo oli Comalla yksi ja Caapolla kolme. Tämän kesän alku ollaan vielä selvitty punkeitta, toivottavasti jatkuu samaan malliin.
 
Kuitenkin kaikenvaroiksi syötän molemmille koirille valkosipulia kuuriluontoisesti. Mitään myrkkyjä noille en niskaan halua enkä uskalla laittaa, liian paljon niistä olen huonoja kokemuksia kuullut. Valkosipulissa on kuitenkin myös hyviä puolia; se parantaa koiran vastutuskykyä ja tietenkin sitten estää punkkien kiinnittymistä hieman.
 
Myöskin käärmeet ovat alkaneet mönkiä pesäkoloistaan maanpinnalle.. Onneksi en ole ikinä kyyhyn törmännyt, eikä noitakaan ole ikinä käärme pistänyt.
 
Mitä te käytätte torjuaksenne punkit ym. hyönteiset? Nyt on myöskin netissä kiertänyt uusi tapa poistaa punkit, tässä linkki siitä. Onko teillä kokemusta tästä että toimiiko se oikeasti?

5 kommenttia:

  1. Meillekin pitäisi ostaa tota valkosipulia - viime kesänä tuli syötettyä Bealle = siltä löytyi koko kesän aikana vain kaksi punkkia. Nyt on löytynyt jo ne kaksi, Simolta viisi ja Rikiltäkin kaksi. Inhottavaa! :(

    VastaaPoista
  2. Me ollaan kans aloitettu syöttämään tuoretta valkosipulia koirille ja tänään otettiin Fannilta eka punkki, Aavalta ei vielä yhtään! :)
    Tänään oli koirilla hieroja käymässä ja sitten se hieroja huomasi sen Fannin punkin ja pyysi tuomaan vanupuikon, kun halusi kokeilla tuota uutta menetelmää ja 20 s pyörittämisen jälkeen punkki vaan irroitti otteensa!! :) Tuo on hyvä keino niin ei jää vahingossakaan mitään osia siitä punkista koiraan! :)

    VastaaPoista
  3. Valkosipulia meilläkin ruoan sekaan kuuriluonteisesti lisäilen :) Koskaan en oo koiristani punkkeja löytänyt.. Toivottavasti jatkossaki säästytään.. Ne on niin ällöjä!

    VastaaPoista
  4. http://tassuillatanssien.blogspot.fi/2013/06/linkkaa-blogisi-karkiviisikko.html

    Sijoituit kärkiviisikkoon Linkkaa blogisi -haasteessa!:)

    VastaaPoista
  5. Teepuuöljyä kun levittää vanulapulla koiran rankaa pitkin niskasta häntään, niin ei hyttyset eikä punkit kiusaa. Naamaan ei sitä tule levittää voimakkaan hajun takia. :)

    VastaaPoista