sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Coman ja mun päivä

Toiveena oli mun ja Coman päivä. Eli paljon kuvia siitä mitä me tehdään. Ja mä vähän luulen, että tästä päivästä ei tuu niin mielenkiintonen kuin eilinen oli ja eilen saatiin niin paljon hyviä kuvia, että kirjoitan ja kuvitan eilisestä päivästä.

Kun heräsin, Coman kanssa oli jo käyty pihalla ja päätin lähteä metsään. Edellisessä postauksessa oli kuvia metsästä, joten en niitä nyt laita tähän. Olimme siellä noin 1½ tuntia ja Coma meni heti nukkumaan kun pääsi sängylle.

Mä olin siinä koneella ja Marja tekstas, että mentäiskö tänäänkin puistoon. Ja sovittiin, että nähtäis puolen tunnin päästä tossa kentällä. Coma ja Alva oli tullu toissa päivänäki ihan hyvin toimeen, joten mikäs siinä sitten. Kummatki otettii meiän kamerat mukaan, mutta oon sitä mieltä, että Marjan kuvista tuli kyl miljoona kertaa hienompia kuin mun omista. Mut opinpahan uusia juttuja! Nyt pitäis vaan oppia vielä muokkaamaan noita kuvia, että ne ois hienoja.

Kun mentiin puistoon siellä oli yks pentu Pepe - en nyt muista sen rotua mutta joku kikkarakarvainen se oli. Ne ei sitte viipyny enää kauan ku me tultiin. Noi alotti niin hirveen "koiratappelun" heti Alvan kaa, eli painivat hiukan äänekkäästi, nii en epäile yhtää et halusivat lähtee pois.

Puistossa kävi myös Coman toinen tuttu, Pekoni - englanninbulldoggi. Se rakastu heti Alvaan ja näille tuli hirvee mustasukkasuusdraama Pekonista, siis Comalle ja Alvalle. Peksusta ei nyt oo kuvia.

© Marja

Alva, 4-vuotias ranskistyttö. Joka myös sai osansa kuraleikeistä.

© Marja
Tässä myös samainen mutalätäkkö.

© Marja

© Marja

© Marja

© Marja

© Marja

© Marja

© Marja

© Marja

© Marja

© Marja
"Moi"-temppu.

© Marja
Ei niin onnistunut "moi"-temppu.

© Marja

© Marja

© Marja

© Marja

© Marja
Kaksi maailman kauneinta. ♥

© Marja

© Marja


© Marja
Coma näyttää tässä kuvassa tosi massiiviselta! :O
Puistoon tuli myös mun tuttu Hipsu, dobermann - omistajineen.

Coma sitten rupes sen kanssa riehumaan ja vetämään hirveetä painia siellä. Juoksivat koko puistoa ympäri ja jahtasivat toisiaan, sitten kun ei jaksanut enää toista jahdata niin piti painia. Lopulta kävi niin, että Coma väsähti ja kuoli. Alempi kuva. Nyt siinä on todistus. Toi on juurikin se sama mutalätäkkö missä se toissapäivänäkin ui. Ja saman se teki taas. Oi, että mulla on ihanan puhdas koira.

Hipsu ja omistaja ei kuitenkaan viipyneet kauan, noin 15 min, ja lähtivät pois. Me kuitenkin jäimme vielä Marjan ja Alvan kanssa.



Hauskaa puistossa kylläkin oli!

Coma ja Alva otti kerran yhteen, mutta sen jälkeen ei taas ollut mitään. Ihan kun mitään ei ois tapahtunutkaan. Ja kyllä noi mun ottamat kuvat on niin paljon huonolaatuisempia kuin Marjan ottamat kuvat. Mutta eipä sille voi mitään.

Oltiinkin puistossa noin 4 tuntia. En nyt ihan tarkkaa aikaa muista. Mutta ei kyllä tuntunut, että oltais niin kauan ollut. Kello alkoki olla jo sitten sen verran, että Coman kanssa ei enää illalla tullut oikein muuta tehtyä. Puistosta lähettiin kun alko oleen jo niin kylmä ilma, että sormet jäätyy. Marjalla olis myös Dumle-karkkeja mukana ja kun niitä loppuillasta syötiin niin ne oli jo ihan jäässä.

Tällänen päivä meillä oli.

Mutta laittakaa lisää postaustoiveita, näitä on kiva tehä. =)

2 kommenttia: