Ensimmäisenä on hyvä muistaa, että tapoja on monia, mutta aina ainoastaan "minun tapani" on se ainoa oikea. Jos et toimi samalla tavalla oletettavasti koirasi kärsii, kyllästyy ja voi pahoin kymmenistä eri puutostiloista ja vääristä raaka-aineista tai vähintäänkin kuolee.
Toinen tärkeä seikka on tietää, että kaikki koiranruokamerkit (Siis aivan kaikki. Kysy vaikka kymmeneltä ihmiseltä omaa mielipidettä siitä mikä ruoka on hyvää tai huonoa) ovat hirveää sontaa, jota syömällä koirasi kärsii. On syytä muistaa, että koska jokin merkki ei sopinut yhdelle koiralle se ei näin ollen sovi yhdellekään muulle koiralle, koska kaikki koirathan ovat samanlaisia. Koiranruokia tuottavat yhtiöt myös pääasiassa pyrkivät tuottamaan mahdollisimman huonosti koiralle sopivia ruokia.
Raakaruokinta ja BARF eivät ole missään nimessä sama asia, koska raakaruokinnassa syötetään ehkä vähemmän luita kuin barffissa, jossa syötettävän luun määrä vaihtelee ehkä kolmenkymmenen ja seitsemänkymmenen prosentin välillä, kuten myös raakaruokinnassa riippuen siitä keneltä kysymme asiaa. Luista on hyvä myös tietää, että rusto, lihaisaluu ja luu ovat joskus sama asia, mutta useimmiten ei ja kaikkia näitä ehkä pitäisi tai ei pitäisi syöttää koiralle epämääräisen prosenttikertoimen verran viikossa. Viimeisiksi voimme vielä mainita, että kaikki luut tekevät koiralle tukoksen tai ainakin puhkaisevat jonkin suolen joten ehkä niitä ei pitäisikään syöttää. Paitsi jos barffaa tai raakaruokkii.
Raa'an lihan syöttäminen saa koiran verenhimoiseksi ja kun se on päässyt veren makuun ei sitä pysäytä mikään. Lihan kypsentäminen sen sijaan pilaa koko lihan ja tuhoaa siitä kaikki ravintoaineet. Voimme näin ihmetelläkin miten ihmiskunta on selvinnyt kypsennettyään lihaa vuosikaudet?
Kaikki koirat ovat allergisia vehnälle ja oletettavasti myös kaikille muillekin viljoille, naudalle ja lukemattomille muille raaka-aineille. Vaikka koirasi ei oireilisi ollenkaan kannattaa ehdottomasti sen ruoka vaihtaa siltikin. Näin vältymme mahdolliselta ruoan vaihtamiselta myöhemmin ja voimme painiskella tulevaisuudessa uusien ja outojen ruokintaan liittyvien ongelmien kanssa.
Eliminaatiodietti tehdään vaihtamalla viiden päivän välein koiran ruokintaa ja ihmettelemällä miksi mikään ei toimi.
Jos koira ei suostu syömään jotain ruokaa ja nirsoilee kannattaa sille ehdottomasti vaihtaa ruokaa joka kerta, pitää ruokaa tarjolla jatkuvasti ja myöhemmin ehkä syöttää sille lusikalla eksoottista lihaa, jota se suostuu joskus syömään ja joka maksaa paljon. Olemme nähneet niin monia täyden ruokakupin eteen kuolleita koiria, että nirsoilun kanssa ei kannata leikkiä.
Kasvisten pakastimeen laittaminen soseutettuna saa aikaan samanlaisen reaktion kasviksissa kuin saaliseläimen mahalaukkuun joutuminen, vaikka tietääksemme pakastimessa ei ole vatsahappoja tai muutakaan mahalaukun toimintaa.
Koska ihminen pystyy olemaan kasvissyöjä pystyy myös koira tekemään niin. Onhan se nyt täysin loogista, kun vertaamme ihmisen ja koiran hampaistoakin. Näyttää samalta eikö vain?
Kaikki erikseen annettavat lisäaineet ovat hyvästä, koska tuntuu kivalta antaa vähän joka purkista tavaraa. Mitään vitamiinejakaan koira ei voi saada liikaa. Paitsi rasvaliukoisia, mutta niitäkin kannattaa ehkä antaa vähän ylimääräistä vain varuiksi.
Jos koiran ruoka haisee pahalle, mutta sopii koiralle kannattaa se silti vaihtaa.
Se, että koirani eli 16vuotiaaksi johtuu pääsääntöisesti siitä, että se söi jotain tiettyä ruokaa koko elämänsä eikä asian kanssa ole mitään tekemistä koiran geeneillä tai muilla elinolosuhteilla.
Kaiken kaikkiaa koiran ruokinnassa tärkeää on uskoa kaikkea mitä kuulee ja lukee ja seurata sokeasti tilastollisia ohjeita. Missään tapauksessa ei kannata itse seurata omaa koiraansa, ajatella sitä yksilönä ja syöttää mitä syöttää, kunhan koira voi hyvin näyttää hyvältä ja on terve.
Kopioitu täältä: RyhmäRämä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti