Kerta se on ensimmäinenkin

Tänään meillä oli ohjelmassa Jäynän kanssa verijäljen ajaminen. Meillä oli taas koulussa koirankoulutustunteja, tällä kertaa neljä tuntia putkeen, jotta päästäis maastoon kun siirtymisissä koululta menee aina oma aikansa. Meidän oli tarkoitus ottaa sekä hakua, että verijälkeä ja/tai makkarajälkeä, mutta verijäljen kanssa meni oma aikansa, joten ens keskiviikkona otetaan sitten sitä pk-hakua.

Verijälki tehtiin niin, että laitettiin narun päähän ns. pesusieni, jota kastettiin vereen. Valittiin paikka mistä lähdettiin, katsottiin päätepiste, jotta saatais mahdollisimman suora jälki. Tallattiin aloitusalue, johon vähän taputeltiin sientä, jotta koira sais alkulähdöstä hyvät hajut ja sitten lähdettiin kohti päätepistettä vetäen sientä perässä. Loppuun laitettiin kuppi jossa oli nakkeja. Takasin tultiin niin, ettei koira pääse ajamaan takajälkeä.

Ekasta jäljestä tehtiin ekalle kerralle vähän turhan pitkä. Jäynä harhaantui aika useasti ja palas takaspäin, meni sivulle eikä oikein tiennyt että mitä ois kuulunut tehdä. Ohjasin sitten kädellä jäljelle ja ajoi kuitenkin useita tosi hyviä pätkiä.

Seuraavasta jäljestä tehtiinkin sitten lyhyempi, jotta ei tulisi noita hairahduksia noin paljon. Se menikin sitten huomattavasti paremmin. Hairahduksia ei tullut kuin yksi, alussa tarvitsi aika paljon apua, että osas lähteä ajamaan jälkeä, mutta sitten menikin hyvin. Tosi hienosti kuitenkin kun ekaa kertaa molemmat oltiin verijälkeä kokeilemassa