torstai 18. lokakuuta 2012

How wonderful life is while you're in the world.

Minun "pieni" poika tänään 8 kk! Kohta jo vuoden. Voihan kamala. Tein pienen vertauskuvan tapahtuneesta kehityksestä tässä kuuden kuukauden aikana mitä Caapo on mulla ollut. Oikealla puolella oleva kuva on siis otettu sinä päivänä kun Caapo saapui. Toisessa kuvassa ei ole ihan kahdeksaa kuukautta, mutta menkööt.


Ollaan me Caapon kanssa kehitytty muussakin kuin kasvamisessa! Caapon luoksetulo on alkanut parantua huimasti. Meillä oli siis luoksetulon kanssa sellaisia ongelmia, että tuohan ei korviansa hetkauttanut kun kutsuin, vaan jatkoi sitä mitä ikinä olikaan tekemässä. Pikkupikkupentuna (itselleni vaikea sanoa Caapoa enää pennuksi kun on niin suuri =D) Caapon luoksetulo oli mielestäni todella hyvä, joten siitä ei voi olla kiinni, etteikö tuo sitä osaisi.

Kuitenkin, olen jättänyt turhat kutsumiset pois koska tiedän, että en saa Caapoa tulemaan luokse jos sillä on joku ihana haistelu kesken, turha edes kuvitella. Joten olenkin kutsunut vain silloin kun Caapo katsoo minua päin tai on tulossa jo luokse. Okei, tämän olen jo aikaisemmin älynnyt, että ei todellakaan kannata kutsua silloin kun on jotain mielenkiintoisempaa haisteltavaa tai juoksee toiseen suuntaan, mutta olen silti kutsunut.. Caapo on myös itse alkanut enemmän hakeutua ilman kutsumista luokse, joten olen myös tästä palkannut.

Murkkukin varmaan alkaa tehdä pikkuhiljaa tuloaan, ei ole kyllä antanut vielä mitään ennusmerkkejä tästä. Kauhunsekaisin tuntein sitä aikaa odottelen. Comalla ei oikein minkäännäköistä murkkua ole ollut koskaan, joten senkin takia jänskättää vielä vähän enemmän, että minkäköhänlainen monsteri tuosta Caaposta oikein kehkeytyy. 

Vähän yli viikon päästä meillä on myös Caapon kanssa ensimmäinen virallinen näyttely! Mammaa jännittää nyt jo ja Caapo ei tiedä koko asiasta hölkäsen pöläystä. Oltiinkin maanantaina Teuvalla näyttelytreeneissä ja huomasin, että seisomista täytyy vielä rutkasti harjoitella ennen ensiesiintymistä oikeassa kehässä. Harmi, että tätä ennen mätsäreitä ei täällä ole, mutta onneksi kuitenkin ennen Helsingin pentunäyttelyä Kauhajoella on mätsäri. Juokseminen onneksi sujuu nykyään ihan ookoosti, mutta täytyy sitäkin harjoitella. Itse en ota näyttelyitä kuoleman vakavasti vaan vain mukavana harrastuksena ja koiran kanssa hauskanpitona.

Pahoittelut nyt tästä Caapo-painotteisesta postauksesta, mutta ei olla oikein mitään Coman kanssa nyt tehty viimeaikoina. Toki on ollut lenkeillä mukana juoksemassa jne. Maanantaina kuitenkin mennään tokottamaan, joten siitäkin sitten juttua myöhemmin.

Mulla myös suunnitelmissa tehdä postaus meidän päivästä, tällainen toivomus meille tuli ja kai se pitää sitten toteuttaa. Jos teillä lukijoilla (joita tullut ihan hirmusti lyhyessä ajassa lisää!) on jotain postausehdotuksia niin antaa tulla vaan, on ollut aika köyhiä nämä postaukset viime aikoina. 


5 kommenttia:

  1. Voi että, mitkä jättitassut Caapolla on tuossa ekassa kuvassa! Ihanat :)

    Kyselit niitä postausehdotuksia ja minulta löytyisi pari korvan taakse laitettua. On yleensä mukavaa lueskella vaan teidän kuulumisia, mutta jos haluat vähän vaihtelua ja ideoita peliin voin niitä ehdotella. Koirien lempi lelu- ja nukkumispaikoista olis kivaa lukea ja sitten olis mahtavaa lukea postaus teidän lenkkireiteistä (jos niitä siis on)
    Voisit esimerkiksi merkata kartalle missä kierrätte ja ottaa kuvia lenkiltä. Ainakin omasta mielestäni tällaiset postaukset olisivat mielenkiintoisia. Sitten vaikka sun koirien TOP-parhaat kaveritkin olis postauksena mielenkiintoinen. Mulla olis ideoita vaikka kuinka paljon, mutta olen niin huono pukemaan niitä sanoiksi! :D äh, onneks on aina mahdollisuus tulla kommentoimaan ja ilmaisemaan ideoitaan. ^_^

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon ehdotuksista! Näillä näkymin ainakin lenkkireiteistä tulee postauksensa. Ja tuo TOP-parhaat kaverit on myös hyvä idea, sen voisi kehitellä myös =)

    Lisää ehdotuksia saa laittaa tulemaan, nämä ehdotukset olivat jo todella hyviä, kiitos niistä =)

    VastaaPoista
  3. Hurjan kivoja kuvia! Musta toi päivä kuvina on hauska ja sen voisin itsekin joskus toteuttaa. Myös aikaisemmin ehdottu lenkkireitti-postaus olis kiva. :-)

    VastaaPoista
  4. Samaistuin kyllä aikalailla kun kirjotit luoksetulosta. On meinaan samoja kokemuksia omankin koiran kanssa :D Samat virheet oon itekkin tehnyt.. kutsunu vaikka tiedän ettei koira sillä hetkellä tule kun on jotain mielenkiintosempaa. Pitäs varmaan lähtee samoilla harjotuksilla liikkeelle mitä sinäkin oot tehny ja tsemppiä tulevaan murkkuikään :D
    Ite tykkäisin kanssa jos teiltä tulisi joskus päivä kuvina postaus =)

    VastaaPoista
  5. Eeeikä, ihanat tassut tossa pentukuvassa! Ja kiva blogi! (:

    VastaaPoista