sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Tuleva tokomestari; Caapo

No ehkä nyt ei sentään tokomestari, mutta mistä sitä ikinä tietää. Ollaan Caapon kanssa siis tokon perusjuttuja treenailtu. Kohta alkaa olla perusasento hallussa ja ollaan aloteltu seuraamisen alkeita. Joo, ehkä ihan pikkujuttu joillekkin aktiivitreenaajille tms. mutta itse oon ainakin ollut tosi tyytyväinen siihen, että oon saanut Caapon toimimaan ja motivoitumaan tekemisestä, kun siinä oli mulla aluksi hieman hankaluuksia.

Kuten jo aikasemmin mainitsin, meillä on ollut Caapon kanssa ongelmia luoksetulon kanssa. Oon kuitenkin ottanu itteeni niskasta kiinni ja alkanu treenaamaan sitä. Kuten myös tänään. Tehtiin tänään vähän erilaista treeniä, tuli samalla muisteltua paikallaan oloa. Käskin siis Caapon istumaan ja lähdin kävelemään pois päin Caaposta. Pysähdyin, käännyin Caapoa päin ja kutsuin luokse. Että sitä vauhtia, toinen tulee ihan täyttä laukkaa ja juuri ja juuri pystyy pysähtymään eteeni, pyydän istumaan ja saa palkkion. Ihan parasta oli kun kutsuin Caapon luokse ja kun käskin istumaan mun eteen, Caapo kieppasi perusasentoon! Jep, teki väärin tuossa tilanteessa, mutta tästä todellakin huomasi, että meidän treenit on todella sisäistynyt tuon kaaliin, vaikka siltä ei aina tunnukkaan.

Kamalan Caapo-painotteisia postauksia multa nyt tullut. Ollaan Caapon kanssa vaan niin paljon enemmän nyt treenailtu kuin Coman kanssa. Coma on päässyt aina isän mukana autoilemaan, niin sillä aikaa sitten Caapon kanssa treenattu. Coman kanssa kuitenkin mennään huomenna vähän tokoilemaan muidenkin harrastajien kanssa.

Teiltä tuli kivasti postaustoiveitakin. Tarkoituksena olisi siis toteuttaa koirien TOP-parhaat leikkikaverit, meidän päivä sekä lisää lenkkireittejämme on vielä tulossa. Muistakaa myös antakaa äänenne blogin oikealla reunalla olevaan kyselyyn!

1 kommentti:

  1. Voi ei ihania kuvia! :) Tuo Caapon vauhtikuva on ihaaaana. :'D Awws.

    VastaaPoista